tuolin ja näppäimistön välistä

Psykologit luetteloiden kirjoittajaa ohjeistamassa

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Tue, 10 Nov 2009 17:31:00 +0000

Harvassa asiassa voidaan vetää tarkkoja rajoja, niinpä kahden edellisenkin postauksen typografiaohjeistusten taustalta löytyvät psykologiasta tutut hahmolait (tässä myös suomeksi käsitekartan muodossa).

Kun esitysgrafiikkaa on ryhdytty vakavammassa mielessä tarkastelemaan, teoreettista tukea on haettu samoista suunnista kuin multimediaperustaista opetusmateriaalia tutkittaessa. Ei siis ole ihme, että kaksoiskoodausteoria sekä kognitiivisen kuormituksen käsite ovat keskeisiä. Teorioita en ryhdy tässä tarkemmin selostamaan vaan keskityn lähinnä niiden huomioinnin/huomiotta jättämisen seurauksiin, mutta kiinnostuneille luettavaksi tässä linkit Richard E. Mayerin ja John Swellerin artikkelikokoelmiin. Ellei raskas teoria vedä puoleensa, kannattaa vilkaista ainakin pdf-tiedostoa Five ways to reduce PowerPoint overload, jonka Mayer on kirjoittanut yhdessä meillä vähemmän tunnetun, mutta tutustumisen arvoisen esitysgrafiikkakirjailija-konsultin Cliff Atkinsonin kanssa.

Kaksoiskoodausteorian mukaan ihmisellä on erilliset vastaanottokanavat visuaalisessa ja verbaalisessa muodossa olevalle tiedolle. Kaksoiskoodausteoriaan perustuu suositus, jonka mukaisesti tehokkainta on kuvan ja sanan yhteiskäyttö, kuten esimerkiksi esiintyjän puhuma selostus sitä täydentävän kuvamateriaalin kanssa. Huono vaihtoehto sen sijaan on tekstiä täynnä oleva dia yhdistettynä esiintyjän selostukseen, koska toista kanavaa kuormitetaan tällöin liikaa ja yksipuolisesti. Luettelot ovat päätyneet arvostelun kohteeksi mm. siksi, että niitä luetaan paljon suoraan. Tekstimuotoisen aineiston sisäluku ei ole ainoastaan kuulijan kannalta pitkästyttävää. Se on myös äärimmäisen tehotonta, koska esityksen seuraaja voi lukea saman aineiston itse ja tekee sen paljon nopeammin. Esiintyjää ei oikeastaan edes tarvita, eikä tekstiin keskittyvä ihminen edes pysty kunnolla kiinnittämään häneen huomiota.

Ihmisen työmuistin rajat unohtamalla aiheutetaan kognitiivista kuormitusta. Nimitykset brain dump ja data dump ovat kuvaavia nimityksiä tekstiä täynnä oleville dioille. Esitysaineiston tekijä on tyhjentänyt diaesitykseen suunnilleen kaiken mahdollisen aiheeseen liittyvän ja tämä kaaos syötetään luetteloina sille ressukalle, joka esityksen kohteena sattuu istumaan. Toki asiantuntijayleisö pystyy käsittelemään työmuistissaan laajempia asiakokonaisuuksia kerralla kuin aiheen kanssa ensimmäistä kertaa tekemisissä olevat, joten kohderyhmänsä on tunnettava. Cliff Atkinson on teoksessaan Beyond Bullet Points esitellyt keinoja välttää kognitiivista kuormitusta. Näitä ovat mm. aineiston jakaminen mielekkäisiin osiin ja muistia tukevien visuaalisten vihjeiden käyttäminen. Kun teemme luetteloita, tämä tarkoittaa käytännössä diassa olevan tekstimäärän karsimista. Hyvä idea on myös käyttää lihavointia ja värejä avainsanojen korostamiseen. Ei kuitenkaan pidä innostua liiaksi, sillä ihminen pystyy pitämään mielessään vain rajallisen määrän merkityksellisiä värikoodeja (n. 4 –7). Palaan Atkinsonin ajatuksiin vielä myöhemmin, sillä hänellä on muutakin sanottavaa värien käytöstä.

Kirjassaan Clear and to the Point, 8 Psychological Principles for Compelling PowerPoint Presentations Stephen Kosslyn sanoo luetteloista mm. seuraavaa:

Luettelon pitäisi sisältää vain avainlauseita ja sen maksimipituus on 2 riviä.
Katsojalle pitää antaa riittävästi aikaa luettelon lukemiseen.
Kaikkea esityksen tekstiä ei tarvitse kirjoittaa luettelon muodossa!

Lisäksi Kosslyn suosittaa luettelon kohtien näyttämistä animaation avulla. Tämä voi olla yllätys, sillä eräs esitysgrafiikkaa koskeva perinne on animaatiokielto – ja aivan turhaan! Kosslynin neuvo on näyttää ensin koko luettelo, jonka jälkeen se himmennetään ensimmäistä kohtaa lukuunottamatta. Luettelon näyttämistä jatketaan sopivalla nopeudella kohta kerrallaan ylhäältä alaspäin edeten. (Olen aikaisemmin kirjoittanut postauksen esitysgrafiikan animaatioista, jossa referoin Kosslynin ohjeita. Ne pätevät myös luetteloiden esittämiseen käytetyissä animaatioissa.)

Luettelot typografian näkökulmasta 2

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Fri, 06 Nov 2009 13:32:00 +0000

Luettelomerkki tai luetelmamerkki voi olla muodoltaan lähes millainen tahansa, ainakin teknisesti. Onko sitten mikä tahansa merkki luettelomerkkinä toimiva, on aivan toinen juttu. En esimerkiksi suosittelisi käyttämään luettelomerkkinä pientä tassunjälkeä tai hevosenkenkää, en sittenkään, vaikka työnantaja olisi koira- tai ratsastustarvikkeiden maahantuoja. Yksinkertaiset perusmuodot toimivat yleensä parhaiten, koska luettelomerkki itsessään ei ole pääasia vaan sen tarkoitus on osoittaa uuden asiakokonaisuuden alku.

Tekstistä poikkeavan värin käyttö taas on ainakin minun mielestäni paikallaan. Kun omissa diaesityksissäni käytän luetteloita (harvoin), luettelomerkki on "peruspallo", jonka väri on sama kuin oman teemani yläreunassa oleva kapea "minun vihreälläni" väritetty palkki. Jos sisennän luettelon, alemman tason merkki on yksinkertainen "ranskalainen viiva". Ja yksi sisennystaso ensimmäisen lisäksi yleensä riittää. Se, että ohjelmat antavat tehdä esimerkiksi 5 sisennystasoa ei tarkoita sitä, että tätä mahdollisuutta pitää käyttää. PowerPoint käyttäjällä onkin aivan toisenlaisia ongelmia kuin Excel-käyttäjällä. Jälkimmäinen tyypillisesti käyttää puolitoista tuntia työhön johon hän oikean toiminnon tietäessään tarvitsisi vain puoli tuntia. PowerPoint-käyttäjän pitäisi sen sijaan viskata hiiri olan yli ennen kuin ottaa ne pari viimeisintä tehostetta käyttöön.

Vielä muistuttaisin siitä, että numeroita kannattaa käyttää luettelomerkkien tilalla nykyistä useammin. Jos luettelossa korostuu asioiden eteneminen tietyssä järjestyksessä tai vaiheittaisuus, numerot ovat selkeä vaihtoehto.
Luettelomerkin kokoa ei kannata muuttaa tavalla, jota ainakin PowerPoint tarjoaa Luettelomerkit ja numerointi -valintaikkunassa: Koko n % tekstistä.

Jos esimerkiksi Office-teeman pienehkön peruspallukan toivoisi olevan suurempi, on parempi käydä vaihtamassa merkki sellaiseksi, joka on jo lähtökohtaisesti suunniteltu suuremmaksi (merkin pääset vaihtamaan Mukauta-painikkeella). Luettelomerkin koon muuttaminen prosentteina rikkoo luettelomerkin ja kirjainmerkkien keskinäisen linjauksen. Alla olevista kuvista ensimmäisessä merkkiä on pelkästään suurennettu ja se nousee häiritsevästi paikaltaan. Alemmassa kuvassa merkiksi on käyty vaihtamassa perusmuodoltaan kookkaampi ja merkki pysyy paikallaan suhteessa peruslinjaan (=kuvitteellinen vaakaviiva, joka on samassa linjassa kirjainten alareunan kanssa).

Kuulostaako tämä jo pikkutarkalta säätämiseltä? Ehkä tai sitten ei. Monta kertaa selkeyden ja toisessa ääripäässä vaikutelman sekavuudesta tuottavat ne pienet asiat, joita ei välttämättä osaa edes nimetä.

Luettelomerkkipostauksia on jäljellä vielä 2: Kognitiivisen psykologian näkökulma ja tunnettujen esitysgrafiikkagurujen näkökulma. Tosin on huomattava, että esimerkiksi typografian näkökulma on myös psykologinen, sillä typografiaohjeistusten taustalla on niitä lainalaisuuksia, jotka vaikuttavat tapaamme tehdä havaintoja ympäristöstä.

Luettelomerkkien jälkeen seuraava esitysgrafiikkapostaus käsittelee sitten värien käyttöä diaesityksissä. Tähän jo Reetta minua bloginsa Onko värillä väliä -artikkelissa houkuttelikin.

Luettelot typografian näkökulmasta 1

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Tue, 03 Nov 2009 17:00:00 +0000

Ensimmäiseksi: Luettelomerkkien EI pidä näyttää samanlaiselta, kuin tämän blogin luettelomerkit näyttävät IE 8 -selaimessa (merkki yläviistossa kappaleen vasemmasta ylänurkasta katsoen). Firefoxin kaikki versiot, IE ns. yhteensopivuusnäkymässä, Chrome ja iPhonen Safari näyttävät merkit aivan oikein, joten voinemme todeta ongelman olevan IE 8:n ongelma (vai pitäisikö tästä nyt ymmärtää, että tällä hetkellä käytössä olevat muut selaimet ovat "vanhempia selaimia"?).

*****

Nyt siis vuorossa luettelomerkit diaesityksen ulkoasuun vaikuttavana tekijänä eli näkökulma on typografinen. Tämän aiheen jaoin kahteen artikkeliin, koska katsoin tarpeelliseksi käsitellä myös paria PowerPointin peruskäyttöön liittyvää asiaa luettelokohtien sisennysten ja kappalevälien yhteydessä. Luettelomerkeistä itsestään kirjoitan toisessa osassa.

Työvälineohjelmilla tuotettavan aineiston ulkoasusta puhuessaan ottaa aina riskin maassa, jonka kansanperinteessä elävät mm. seuraavat viisaudet: "Kauneus on pyrkimystä siihen, mikä on turhinta maailmassa" (Hellaakoski) tai PowerPoint-kulttuuriin erityisen sopivasti: "Kaikki on kaunista, kun vaan silmä tottuu" (suomalainen sananlasku). Olen kuitenkin aina painottanut näitä kohtuullisen huoliteltuun ulkoasuun liittyviä asioita luettavuustekijänä. Kyse ei siis ole siitä, että pitäisi kilpailla siitä, kenellä on "hienoimmat" PowerPointit.

Esitysgrafiikkaa koskevat typografiset ohjeet ovat periaatteessa yhdenmukaiset taittotyötä koskevien ohjeiden kanssa. Itkonen muistuttaa Typografian käsikirjassa, että luettelomerkin ja ensimmäisen kirjaimen väliin kuuluu tasavälinen kiinteä välilyönti, joka ei elä muiden sanavälien tapaan. Tämä on PowerPointissa oletusarvoisesti kunnossa. Useimmat luettelokappaleisiin liittyvät ongelmat alkavat silloin kun ryhdytään tekemään omia säätöjä. Näitä on pakko tehdä ainakin silloin kun teksti luetteloon tuodaan jostakin muualta, esimerkiksi leikepöydän kautta, tai luettelomerkkejä halutaan käyttää tavallisessa tekstikehyksessä. Nämä tilanteet tunnistan heti nähdessäni luettelomerkin aivan kiinni tekstissä ja kappaleen toisen rivin alkamassa luettelomerkin alapuolelta. Oikeaoppisesti luettelomerkin ja tekstin erottimena pitäisi olla pieni väli ja toiselle riville jatkuva kappale aloitetaan ensimmäisen rivin tekstin kanssa samasta kohdasta. Kyseessä on siis samanlainen riippuva sisennys kuin tekstinkäsittelyohjelmassa ja se on helppo tehdä viivaimen avulla aivan kuten tekstinkäsittelyohjelmassa. Sisennys ja väli helpottavat lukemista – seikka, jota kiireisen ja paljon diaesityksiä katselemaan joutuvan luulisi arvostavan.

PowerPoint 2010 näyttäisi muuten hoitavan tekstikehystenkin luettelomerkit tyylikkäästi paikoilleen!

Sisennysten säätö viivaimelta on yksi niistä toiminnoista, jotka kuuluvat mielestäni perusosaamiseen. En nyt kerro missä ja milloin, koska yritän muutenkin tosielämän tapahtumiin viitatessani sotkea paikat ja ihmiset jotta kenellekään ei tulisi paha mieli, mutta useammin kuin kerran olen käyttänyt 4 tunnin ei-peruskoulutus -kokonaisuudesta tovin kerratakseni tuota asiaa. Se siitä, että "kaikkihan sitä PowerPointia osaavat käyttää". PowerPoint (Word, Excel) eivät valitettavasti ole aina hanskassa edes nappulatekniikan perustasolla.

Moni amerikanmaan esitysgrafiikkaguru suosittaa luettelon kohdan pituudeksi yhtä riviä. Mielestäni vaatimus on kohtuuton jo pitkiä sanoja sisältävän kielemme vuoksi. Jos tilanne vaatii käyttämään kokonaisia lauseita, luettelosta tulee pakostakin monirivinen. Lyhyttä ilmaisua kannattaa tavoitella, mutta ei ymmärrettävyyden hinnalla. Kyse ei ole ensisijaisesti siitä, miten sen lyhyimmin sanoisi asian vaan miten sen sanoisi selkeimmin (tästä asiasta kannattaa lukea David Silvermanin erinomainen artikkeli When Clarity is Not the Same as Brevity).

Kun luettelon kappaleet ovat monirivisiä, typografiaa ajatteleva kiinnittää huomionsa kappaleväleihin. Ne ovat yksi luettavuustekijöistä auttaessaan hahmottamaan toisiinsa liittyvät rivit yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi. Useimmissa PowerPoint-templatepohjissa kappalevälit ovat kunnossa, mutta on teemoja, (mm. Alkuperäinen, Huippu), joissa rivivälin ja kappalevälin ero voisi olla selkeämpikin. Leikepöytäsiirroissa tai siirreltäessä materiaalia eri ohjelmaversioiden välillä kappalevälit saattavat hävitä ja välttämättä niitä ei alkuperäisessä tekstissä ole ollutkaan. PowerPointin Riviväli-painike toimii omituisesti suurentaen sekä rivi- että kappaleväliä. Jotta saataisiin aikaan selkeä ero rivi- ja kappalevälimääritysten välille, on avattava Kappale-valintaikkuna Riviväli-painikkeen Riviväliasetukset-kohdasta ja määriteltävä molemmat arvot erikseen.

Kappalevälin näkee joskus korvatun tyhjällä rivillä. Tällöin luettelon kohtien väliin jäävä tila on liian suuri. Se ei näytä hyvältä ja syö muutenkin arvokasta tilaa diasta pakottaen ehkä pienentämään fonttikokoa.

Olen myös nähnyt keskitettyjä luetteloita, onneksi kuitenkin harvemmin. Keskitetty luettelo on työläs lukea, koska silmä ei saa etenemiselleen kiintopistettä. Käytännössä vasempaan reunaan tasattu luettelo on paras vaihtoehto, sillä molempien reunojen tasausta ei esitysgrafiikkaohjelmissa saa siististi toteutettua edes sillä tasolla kuin se sopivaa fonttia käytettäessä onnistuisi tekstinkäsittelyohjelmassa.

PowerPointista puuttuva tavutus tuottaa rumia kappaleita etenkin suomenkielisessä tekstissä. Jos liehuvat rivit pahasti häiritsevät, tekstin voi yrittää kirjoittaa toisin sanoin tai kokeilla tekstin koon pieniä muutoksia, paljon muuta ei ole tehtävissä.

Luettelot kielenhuollon näkökulmasta

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Thu, 29 Oct 2009 18:25:00 +0000

Edellisessä postauksessa vihjasin, että esitysgrafiikkaohjelmien luetteloteksteillä saattaisi sittenkin olla paikkansa maailmassa. Ei olekaan mielekästä vältellä niitä pakonomaisesti, koska luettelot ovat tietyissä tilanteissa toimiva ratkaisu. Ne sopivat mm.

tiivistelmien tekemiseen
kokonaisuuden osien esittämiseen
kuvaamaan lineaarisesti etenevää ilmiötä.

Kun esitettävässä asiassa korostuu vaiheittaisuus, kannattaa kokeilla luettelomerkkien vaihtamista numeroiksi. Numeroita jostakin syystä kartetaan, vaikka ne olisivat monessa tapauksessa luettelomerkkejä selkeämpi vaihtoehto.

(Tässä välissä on ehkä syytä selventää nimityksiä: Käytän piintyneen tapani mukaan luettelo-nimeä vaikka esimerkiksi Kielikello-lehti käyttää nimeä luetelma. Käsittääkseni nimityksiä voidaan kuitenkin pitää toistensa synonyymeina. Markus Itkonen käyttää Typografian käsikirjassa luettelomerkistä tai -pallosta nimitystä luetelmapallo. Toisaalta hän puhuu tekstinmukaisista sisennyksistä, jolloin "tekstiä edeltää jokin merkki, yleensä numero, ajatusviiva tai luetelmapallo...". )

Ehkä yksi syy esitysgrafiikan luetteloiden epäsuosioon johtuu tavasta, jolla ne laaditaan. Jos luettelot olisivat aina loppuun saakka ajateltuja ja selkeästi kirjoitettuja, mikäs hätä niitä lukiessa. Tyypillinen ongelma luetteloita sisältävissä diaesityksissä on kuitenkin epäyhtenäisyys, joka voi johtua diaesityksen ulkoasuun liittyvistä seikoista, joihin en tällä kertaa puutu. Toinen epäyhtenäisyyden syy voi olla kieliasussa, lähinnä isojen ja pienten kirjainten sekä välimerkkien käytössä. Kun ei tiedetä miten luettelot pitäisi kirjoittaa, ne kirjoitetaan miten sattuu. Lukija kiusaantuu epämääräisyydestä vaikka ei osaisi aina edes sanoa, mikä häntä häiritsee. Tyypillinen esimerkki epäyhtenäisyydestä on esimerkiksi luettelo, jossa on sekaisin kokonaisia tai melkein kokonaisia lauseita ja niiden välissä parin kolmen sanan vajaa rivi. Tavattoman epämiellyttävää luettavaa etenkin jos tällaisia on paljon.

Kielikello-lehden numero 2/2006 on mainio pikaopas kirjoittajille, myös esitysgrafiikan tekijöille. Lehdessä on paljon asiaa välimerkeistä (pitäisipä taas kertailla itsekin!) sekä luetteloiden kirjoittamista koskeva selkeä ohjeistus, jota lainaan tässä hieman tiivistäen.

Luettelon alkuun neuvotaan kirjoittamaan aina johtolause, joka voi olla mm. hyvin muotoiltu dian otsikko. Johtolauseella lukijaa joka tapauksessa johdatellaan dian sisältöön. Johtolauseen rakenne määrää sen käytetäänkö sen jäljessä kaksoispistettä:

Jos johtolause on täydellinen lause, jota luettelo tavallaan täsmentää, sen loppuun kirjoitetaan kaksoispiste. Tällöin luettelon rivit aloitetaan pienellä ja viimeisen rivin jälkeen lisätään piste. Esimerkiksi "Bonsaipuun kasvattajan on muistettava seuraavat asiat:"
Kaksoispistettä käytetään myös silloin kun johdantolauseesta puuttuu verbi. Esimerkiksi "Bonsaipuun hoito-ohje:"
Selvästi otsikonomaisessa yhteydessä kaksoispisteen voi jättää pois, esimerkiksi "Bonsaipuun hoito".
Kun johtolause on vajaa ja luettelon voi ajatella täydentävän sitä, kaksoispistettä ei myöskään käytetä.

Jokaisen yksittäisen luettelon kohdan (esitysgrafiikkaohjelman kielellä kappaleen) pitää liittyä johtolauseeseen siten, että kohdat ovat keskenään rinnasteiset:

Luetteloon ei pidä sijoittaa sekaisin yksittäisiä sanoja, vajaita lauseita, kokonaisia virkkeitä ja kappaleita.
Jos luettelo muodostetaan vajaita lauseita kirjoittamalla, niitä on käytettävä joka rivillä.
Aikamuotoa ja verbin luokkaa pitää käyttää yhdenmukaisella tavalla.

Luettelon välimerkeistä on sanottu näin:

Jos kukin luettelon kohta on täydellinen itsenäinen virke, se aloitetaan isolla alkukirjaimella ja lisätään piste loppuun.
Silloin kun luettelon rivit eivät muodostu itsenäisistä virkkeistä vaan toimivat johdantolauseen sivulauseen tapaan, ne aloitetaan pienellä alkukirjaimella ja piste tulee vain viimeisen kohdan loppuun.

Luettelon kohtien jäljessä ei koskaan ole pilkkua tai puolipistettä, koska luettelomerkin itsensä katsotaan toimivan välimerkin tapaan.

Ja tietenkin jokaisessa saman esityksen diassa käytetään samanlaisia luettelomerkkejä, mutta tässä ollaankin jo typografian alueella, joka saa jäädä seuraavan kerran aiheeksi.

Pitäisikö luettelomerkit jo armahtaa?

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Tue, 27 Oct 2009 12:46:00 +0000

Perinteeksi muodostuneen PowerPoint-kulttuurin mukaista on käyttää paljon luettelomerkkejä ja tämän käytännön kiroaminen on ollut pitkään kriitikoiden lempiaihe. Moni esitysgrafiikkaguru edustaa tyylisuuntaa, jossa luettelomerkeillä on pysyvä porttikielto. Mutta Presentationzen-suuntauksen mukainen tapa käyttää isoa yli dian reunojen valuvaa kuvaa pienimmän mahdollisen tekstimäärän kanssa on saanut sekin kriitikkonsa. Tyyli ei olekaan toimivin ratkaisu liike-elämän arkisissa esitystilanteissa, jotka ovat luonteeltaan vallan muuta kuin suurten tapahtumien ns. keynote-puheenvuorot.

Ymmärrän kuitenkin miksi esitysgrafiikan tekstiluettelot ovat kovan arvostelun kohde. Niitä on käytetty yksinkertaisesti liikaa, koska etenkin PowerPointin aikaisemmat versiot suorastaan ohjasivat tähän. Olen myös toivottanut manalan kellarikerroksiin tekstin automaattisen sovituksen paikkamerkkiin, joka pienentää tekstiä sitä mukaa kun luettelon rivimäärä kasvaa. Seurauksena on paljon pientä pränttiä ja ärtyneitä ihmisiä. Pienen pistekoon luetteloista on tullut yksi "maan tapa" luultavasti siksi, että niitä on nopea tehdä. Yleisöä tässä ei kuitenkaan ole ajateltu ollenkaan. Olen kuullut sanottavan diaesityksen aluksi: "No tää on tämmöistä tajunnanvirtaa jota kirjoittelin näihin dioihin noita artikkeleita lukiessani." Hyvä sylvi! Tajunnanvirta on aika henkilökohtaista ja koska ihmiset ovat lähinnä kiinnostuneita itsestään, epäilen kiinnostaako kenenkään tajunnanvirta edes luettelomerkein höystettynä ketään toista. Kiireisiä ja infoähkyn vaivaamia ihmisiä pitäisi ainakin työkuvioissa säästää tämmöiseltä tajunnavirtapiinalta, lukeekoon vapaaehtoisesti lomalla vaikka Joycen Odysseusta, joka muuten minulta, vaikka kirjahullu olenkin, jäi kesken.

Edellisessä postauksessa linkitin blogiartikkeliin Visuaalisuuden merkitys esityksen pitämisessä. Eräässä sen kommentissa kuvattiin tylsää esitystilannetta osuvasti:

"En jaksanut keskittyä juttuun puolta hetkeä pitempään! Ympärilläni asialliset, kurinalaiset suomalaiset kuulijat kirjoittivat muistiinpanoja kynä höyryten! Jälkeenpäin he kehuivat, miten erinomainen ja ajatuksia herättävä esitys oli ollut. Se oli itselleni yhden sortin heräämisen paikka. Voi nimittäin olla niinkin, että jotkut suomalaisyleisöt ihan oikeasti haluavat bulletpoint-kalvoja ja harmaata lavatyöskentelyä!"

Tätä minäkin joskus olen epäillyt. Ankeutta ja tylsyyttä pidetään ilmeisesti merkkinä vakavasti otettavasta asiallisuudesta. Toisaalta ei pitäisi ottaa ohjeellisena vallitsevaa tilannetta: "Koska esityksissä on paljon luetteloita ja ihmiset niitä kuuliaisesti tuijottavat, tekstiluettelot ovat optimaalinen tapa välittää viesti." Ei sentään. Tämän ajattelutavan mukaisesti televisiossa olisi edelleen vain 2 kanavaa, koulussa opeteltaisiin paljon enemmän asioita ulkoa ja jouluksi pitäisi siivota kaikki komerot (vaikka joulua ei komerossa viettäisikään).

Koska maailmalta kantautuu viestejä, joiden mukaan "iso kuva ja vähän tekstiä" -tyyli on muuttumassa uusiksi luetteloiksi, pitäisi kai vähitellen löytää kohtuullinen välimuoto kuvavoittoisen ja luettelovoittoisen suuntauksen väliltä. Otankin nyt urakakseni tarkastella esitysgrafiikan luettelotekstejä eri näkökulmista seuraavissa postauksissa. Stephen Kosslyn on verrannut luettelomerkkejä suolaan. Joskus ne ovat välttämättömiä, mutta liikaa käytettyinä pistävät irvistämään. Totta. Luettelomerkithän ovat vain työkalu monien muiden vastaavien joukossa.

Keskity olennaiseen, älä stailaa höttöä

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Sun, 25 Oct 2009 15:24:00 +0000

Viikonloppuna luin useita esiintymistä ja esitysgrafiikkaa käsitteleviä blogikirjoituksia, mikä ei olisi epätavallista elleivät nuo kirjoitukset olisi löytyneet suomalaisista blogeista. Näinköhän tämä keskustelu olisi saavuttanut Suomenkin? Tähän mennessä ei ole näkynyt juuri muuta kuin ratkutusta PowerPointin kamaluudesta ja tässä taas ei ole kyse esitysgrafiikasta tai esiintymisestä ollenkaan vaan pitkästyttävästä käyttis- ja ohjelmavalmistajafundementalismista, joka ei vie asioita eteenpäin.

Ei oo totta -nimisessä blogissa on edennyt 5-osainen juttusarja, jossa on argumentoitu datatykkiä vastaan. Reetta Kosken postaus Reetta <3 PowerPoint on diaesityksineen raikas puheenvuoro ankeassa ruikutuskulttuurissamme. Reetta vaikuttaa sovittaneen ohjelman henkilökohtaiseksi työkalukseen. Se tavallinen vaihtoehtohan tuntuu ohjelmien kanssa olevan, että kätinän säestyksellä alistutaan tekemään töitä työkalun ehdoilla.

Muita esiintymis/esitysgrafiikka-aiheisia kirjoituksia viime viikolta:

Tuhat sanaa: Esiintyjältä vaaditaan vuorovaikutteisempaa otetta kuin koskaan.

Opeblogi: Kelmukelmit kellistävät kiinnostuksen.

Tarmo.fi: Visuaalisuuden merkitys esityksen pitämisessä.

Kerron nyt erään oman kokemukseni hyvästä esityksestä, joka on tosin muutaman vuoden takaa. Kyseisen tilaisuuden jälkeen olen nähnyt paljon hyviä ja huonoja esityksiä, joissa on käytetty sekä hyvää että huonoa esitysgrafiikkaa ja esiinnytty myös ilman esitysgrafiikkaa (tosin harvemmin). Haluan kertoa nimenomaan tuosta tapahtumasta siksi, että se auttoi konkreettisesti huomaamaan miten mieleenpainuvan puheenvuoron pitäminen ei ole kiinni lennokkaasta esiintymistyylistä, aineiston ulkoisesta näyttävyydestä tai esitysgrafiikan käytöstä ollenkaan.

Olin opintovapaalla saadakseni ikuisuusprojektina roikkuneen toisen tutkintoni (KM) valmiiksi. Meneillään oli metodikurssi, joka oli edennyt laadullisiin menetelmiin. Kurssin kuluessa olin seurannut diaesitysten varassa eteneviä luentoja, joista osa oli toteutettu hyvin, osa kehnosti. Vuorossa oli tutkija, jonka erityisalaa oli elämänkerrallinen metodi. Hän ilmestyi luokkatilaan, istui alas ja ryhtyi puhumaan. Ensimmäisistä lauseista lähtien kuuntelin keskittyen ja tarkkaavaisena, vaikka etukäteen aihe ei ollut erityisesti kiinnostanut. Kaveri oli ihan tavallinen suomalainen mies, joka kertoi itselleen tärkeästä asiasta siten kuin se hänelle luontevaa oli. Hän luki veljensä kirjan esipuheen, jossa tämä kertoi luontokuvaajan uraansa vaikuttaneesta lapsuuden tapahtumasta. Hän luki katkelmia kirkkoisä Augustinuksen elämänkerrasta. Nämä täydensivät upeasti luentoa, jonka aikana ei näytetty dian diaa, ei kalvon kalvoa. Tuon luennon aikana tein olemattoman vähän muistiinpanoja, piirsin kaksi kuvaa.

Tentissä vastasin kyseisen luennon aihetta koskevaan kysymykseen usean valinnaisen kysymyksen joukosta. Mieleeni oli jäänyt paljon enemmän aidosta ja vähäeleisestä esityksestä kuin jäi PowerPointein ryyditetyistä ehkä lennokkaamistakin luennoista. En tunne puheviestinnän teorioita enkä osaa analysoida tilannetta sellaisten näkökulmasta. Oman tulkintani mukaan luennoitsija oli läsnä ja puhui aiheesta, joka oli hänelle tärkeä ja antoi sisällön ohittaa oman itsensä korostamisen.

Nyt joku varmasti sanoo, että kuvien piirtäminen osoittaa minun olevan visuaalisesti ajatteleva ihminen ja muistin asiat tentissä kuvien ansiosta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska sanojen välityksellä operointi on minulle luontevaa varmaankin samalla tavalla kuin se on lukemattomille muille tietyllä tavalla koulutetuille ihmisille. Olen kylläkin paljon pohtinut onko yksipuolinen sanoihin turvautuminen vain koulu- ja opiskeluaikana omaksuttu huono tapa, joka saattaa jopa estää syvällistä ymmärtämistä.

Usein hyvistä esimerkkeinä esiintymisestä mainitaan TED-konferenssin videotaltioinnit. Tuttua tavaraa, olen suorastaan TED-videoaddikti! Mielestäni eräs tehokas ja mieleenpainuva esitys on aivotutkija Jill Bolte-Taylorin puheenvuoro, jossa hän kuvaa kokemusta omasta aivoinfarktistaan. Videota on näkynyt upotettuna blogeihin jo niin paljon, että se tuntuu kliseeltä. Ehkä se ei kuitenkaan sitä ole vielä näissä kotimaan ympyröissä, joten otanpa riskin: Linkki videoon. Reetta Koski muuten muisteli, että havaintoaineistona käytetyt aivot eivät olisi oikeat ihmisaivot, vaikka sellaisen käsityksen videosta saattaa saada. Bolte-Taylor käyttää tehokkaasti elekieltä hyväkseen. Huomaa myös Bolte-Taylorin vaatimaton esitysgrafiikka, joka kuitenkin sopii kokonaisuuteen.

On paljon suhteellisen yksinkertaisia keinoja, joilla omaa esitysaineistoaan voi selkiyttää ja parantaa - näitä olen koonnut mm. uuteen kirjaani. Hyvä esitys on kuitenkin kokonaisuus, jossa käytetty havaintomateriaali ja esitystapa sopivat yhteen esiintyjän oman persoonan kanssa. Hyvän esityksen pitää ihminen joka tietää kuka hän on ja mikä on hänelle tärkeää. Ellei näitä juttuja ole selvittänyt, ei paljon auta viimeisen päälle viilattu esitystekniikka tai oman itsensä ja esitysaineiston stailaaminen.

Mitä uutta tuo Microsoft Office PowerPoint 2010

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Fri, 23 Oct 2009 07:56:00 +0000

Olen kirjoittanut kirjassani Vaikuta visuaalisesti! Laadi selkeä esitys diaesityksen jakamisesta mielekkäisiin osiin. Mitä pidemmästä esityksestä on kyse, sitä enemmän hyviä syitä on hahmottaa se pienempinä osina sen sijaan, että tekee pläjäyksen, jossa kaikki on sekaisin kuin vaalirahakytkennät. Siksi ilahduttaa, että PowerPoint 2010 tarjoaa nyt työkalun tähän tarkoitukseen. Osia (sections) voidaan nimetä ja niitä voidaan tarkastella joko pelkkien otsikoiden tasolla tai avaamalla osa kerrallaan. Esityksen tekijää osajako voi auttaa hahmottamaan oma aineistonsa johdonmukaisesti etenevänä kokonaisuutena (kirjoitan "voi auttaa", koska eihän mikään työkalu tee sellaista, mihin ihmisellä ei ole itsellään kiinnostusta). Esityksen aikana pääsee siirtymään suoraan haluamaansa osaan eli tässä toiminto muistuttaa mukautettuja diaesityksiä - tiedättehän toiminnon, jolla diaesityksen sisälle voitiin luoda useita lyhyempiä diaesityksiä. PowerPointissa on ollut ihan alusta alkaen ns. jäsennysnäkymä, jossa esitystä on voinut katsella otsikoiden muodostamana tekstirunkona. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin osat eikä toimi yhtä hyvin esityksissä, jotka koostuvat etupäässä kuvallisesta aineistosta.

Videon käyttö esityksissä on jo tavallinen käytäntö ja tähän puoleen on satsattu versiossa 2010. Videoleikkeen saa istumaan esitykseen luontevasti siten, että se todella näyttää diaesityksen osalta eikä ysärityyliseltä upotetulta objektilta. Tässä PowerPointin videota esittelevä You Tube -leike.

Myös paikan päällä tapahtuva videon muokkaus onnistuu. Trim-työkalulla voidaan rajata leikkeestä näytettäväksi vain se mikä esitystilanteessa tarvitaan. Lisäksi videoleikkeeseen saadaan alku- ja loppuhäivitykset ja videosta voidaan valita tietty kohta aloituskuvaksi. Nämä ovat toki aikaisemminkin olleet mahdollisia PowerPointilla näytettävissä videoleikkeissä, mutta vain jos on jaksanut tehdä editointityöt jollakin erillisellä ohjelmalla.

PowerPoint 2010 -esityksen voi myös muuntaa videoksi. Tätä testasin diaesityksellä, johon oli määritelty melko monimutkainen animaatio ja taustaselostus. Kun aikani värkkäsin asetusten kanssa, sain diaesityksen toistumaan kuten halusin, oletusasetuksin animaatiot olisivat jääneet liian nopeiksi.

Jonkin aikaa sitten vinkkasin Posterous-sivullani Broadcast Slide Show -toiminnosta. Se on yhteydessä Windows Live -palveluun, jonka tunnuksella voi julkaista diaesityksensä PowerPoint Live -esityksenä. Esityksen tekijä lähettää kutsun niille, joiden haluaa näkevän esityksensä. Kutsussa on linkki, jota napsauttamalla esityksen voi katsella. Yrityskäyttöön on luvattu vastaavanlainen sisäisessä verkossa suljettuna toimiva palvelu.

Edellä mainittujen lisäksi PowerPoint 2010 -käyttäjän työtä tulevat helpottamaan kaikki Office-ohjelmille yhteiset uudet toiminnot. Joitakin näistä olen esitellyt postauksissa: Mitä uutta tuo Microsoft Office 2010 ja Office 2010 auttaa hajamielistä.

Word 2010 -tekstinkäsittelyohjelmaa esittelee artikkeli: Mitä uutta tuo Microsoft Office Word 2010.

5 kysymystä, jotka voisi kysyä yrityksiltä myös Keski-Suomesssa

noreply@blogger.com (Outi) — Wed, 21 Oct 2009 07:50:00 +0000

Lapin Kansan blogissa Eero Leppänen (@Rautasilta) esittää 5 kysymystä sosiaalisen median markkinoinnin etenemisestä Lapissa. Näitä kysymyksiä ei tarvitsisi paljonkaan muokata, jotta ne voisi esittää yrityksille täällä Keski-Suomessa. Esimerkiksi 29.10 järjestetään Saarijärvellä Matkailu- ja elämyspalveluiden hankeklinikka, ihan noin vain pieneksi vinkiksi....

Leppäsen artikkeliin minä on osaa lisätä mitään, käykää lukemassa alkuperäinen. Siinä on kaikki olennainen.

Sosiaalisen median käyttö kuin ammuskelua villissä lännessä?

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Fri, 16 Oct 2009 15:06:00 +0000

Metka juttu. Ilman Twitteriä en tietäisi mitä maakuntalehteni Keskisuomalaisen nettisivuilla kirjoitetaan sosiaalisesta mediasta. Tällä viikolla Twitter johdatteli minut artikkeliin, joka käsitteli Facebookin yrityskäyttöä: Moni työnantaja haluaa suitsia Facebookia. Tästä sitten näkyi kommentteja, esim. "pelkoa ilmassa" yms.

Sosiaalinen media on kiinnostava ilmiö, mutta yhtä kaikki pidän tärkeänä kriittisyyttä, vaikka meillä Suomessahan ei voi yhdestä asiasta olla kuin kaksi mielipidettä kerralla: 100 % puolesta tai 100 % vastaan. Joskus tuntuu siltä, että sosiaalinen media on nyt samanlainen hurmosliike kuin e-oppiminen oli vuosituhanten vaiheessa. Siis muistattehan sen ajan kun kaikki hymistellen ja nyökytellen kuuntelivat konstruktivisteiksi julistautuneita konsultteja esittelemässä behavioristisia oppimisympäristöjä. Jään odottamaan kuuman kiven putoamista päähäni.

Mutta maa kutsuu somehörhöjä! Täydellisessä maailmassahan olisi niin, että jokaisella olisi ensinnäkin työtä ja että siinä työssä jokainen voisi kehittää itseään oman alansa ja siinä oman pienen nicheviipaleensa asiantuntijaksi. Asiantuntijuuteen liittyy palava halua oppia koko ajan lisää ja tällaiselle ihmiselle erilaisten nettifoorumeiden hyödyntäminen on elinehto. Osaamisensa kehittämiseen sitoutunut asiantuntijatyöntekijä varmasti osaa ylläpitää tasapainon tuottavan työn ja verkkohauskan välillä, joillekin onnellisille työ on lähes huvia. Valitettavasti maailma ei ole täydellinen. Lukemattomilla työpaikoilla on niitä, jotka ovat töissä vain ja ainoastaan voidakseen "elää" vapaa-aikanaan, kesälomilla ja sitten joskus eläkkeellä, mikä on kieltämättä surullista. Sitä en nyt ryhdy pohtimaan paljonko tästä menee ihmisten ominaisuuksien tiliin ja paljostako on kiittäminen johtamiskulttuuria. Totuus löytynee jostakin noiden kahden väliltä.

Jos esimerkiksi Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä Facebookin käyttö on jouduttu kieltämään työntekijän kirjoitettua sinne vitsejä potilaista, sanoisin, että oikein toimittu. Johto ei välttämättä pelkää tai ole vanhanaikainen. Organisaation johdon kuuluu ajatella kokonaisuuksia ja sairaalaympäristössä tuohon kokonaisuuteen kuuluvat potilaat, joiden asioiden salassapitoa koskee lainsäädäntö. Tässä tapauksessa työntekijä osoitti toiminnallaan olevansa kypsymätön työkulttuuriin, johon sisältyy pääsy avoimeen sosiaaliseen mediaan – ikävää, että tästä myös fiksummat kärsivät.

Monesta yrityksestä varmasti löytyy teknofriikkejä, jotka saavat konsulttien myötävaikutuksella älytettyä pomot uskomaan, että hus Facebookiin tai Twitteriin, koska sillä tavoin firma näyttää edistykselliseltä. Mahdollisimman huono syy tehdä yhtään mitään, muuten. Teknofriikki ei välttämättä ajattele vimpaimia pidemmälle, pomo ei ymmärrä vimpaimista mitään eikä välineen käytön laajemmista yhteyksistä senkään vertaa kuin teknofriikki. Vielä on paljon ihmisiä, jotka pitävät esimerkiksi pikaviestin lähettämistä työkaverille töykeänä tai lukevat sähköpostinsa parin päivän välein. Heillä on ihan oikeita työtehtäviä tuolla yrityksissä ja heidänlaisiaan tulee riittämään niin kauan kuin riittää samoin ajattelevia esimiehiä. Näistä lähtökohdistako sitten Facebookiin työaikana? Minua puistattaa!

Sosiaalisen median pohjalta kehitetyt työvälineet ja käytännöt tulevat työpaikkojen arkeen jossakin muodossa jollakin aikataululla. Mutta sosiaalisen median työkäyttö puhumattakaan pääsystä avoimille alustoille työaikana vaatii koulutusta eikä sellaiseksi riitä tietoturvaluento tai "täppä sinne täppä tänne" -periaatteella toteutettu softakoulutus, jonka antaa Facebookissa ikänsä notkunut teejiin poika TET-harjoittelujaksollaan. Kyse on nähdäkseni niin merkittävästä työn tekemistä koskevien ajattelutapojen muutoksesta, että melkein jo tekisi mieli puhua uudesta paradigmasta – kuulostaa tosin mahtipontiselta.

*****
Twitterin kautta löytyi myös mielenkiintoinen keskustelu. Aiheena oli tapa, jolla äskettäin Tampereella pidetyn MindTrek-konferenssin kuluessa Twitterissä keskusteltiin Pekka Himasen esityksestä.

Minulle on kouluttajana itsestään selvää, että palautetta pitää ottaa vastaan ja jopa pyytää. Ja on valmistauduttava esitys/koulutustilanteisiin, mikäli haluaa saada hyvän palautteen. Näkemäni videokoosteen perusteella arvioisin, että Himaselta oli valmistautuminen jäänyt köykäiseksi. Esiintyjä on paikalle saapuneille kuulijoille velkaa sen, että valmistautuu (ks. esim. artikkeli How do you EARN attention when presenting?). Mutta entä periaatteessa: Poikkeaako reaaliaikaisesti annettu palaute jotenkin siitä, minkä saa jälkikäteen? Minusta se poikkeaa yhdessä olennaisessa asiassa: jälkikäteen annettu palaute on arvio kokonaisuudesta. Esityksen aikana annettavasta palautteesta tekee mieli kysyä, että tietääkö arvioija välttämättä mitä arvioidessaan arvioi?

Sekä tapaus Keski-Suomen sairaanhoitopiiri että tapaus Himanen selvästi vahvistavat sen, että koulutusta ja keskustelua hyvistä käytännöistä tarvitaan lisää. Syvällistä koulutusta yrityksissä tarvitsevat sekä esimiehet että alaiset. Esimerkiksi tweettailu isojen tilaisuuksien aikana on jo arkipäivää maailmalla ja käytäntö varmasti leviää. Kuvitelkaapa kun nämä sähköpostejaan kahdesti viikossa lukevat päästetään kommentoimaan reaaliaikaisesti konsernijohtajan puhetta sillä periaatteella kun heidät laitetaan muitakin uusia välineitä käyttämään: Rasti tuohon, kirjaudut sisään ja eikun tekstiä ruudulle!

Luettua: The Back of the Napkin

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Mon, 12 Oct 2009 13:07:00 +0000

Dan Roamin teos The Back of the Napkin on ilmestynyt jo vuonna 2008, mutta kirjan arvoa ei yhden vuodenkierron kuluminen ole lainkaan vähentänyt. Jos yritän mahdollisimman lyhyesti kuvata kirjan sisältöä ja ydinviestiä, se lienee tämä: Jos osaat piirtää laatikon, nuolen ja tikku-ukon, pystyt myös esittämään tietoa visuaalisesti.

Kirja tekee tyhjäksi napinan, jota väistämättä kuulen siinä vaiheessa kun sanon, että useimpien diaesitysten teksti pitäisi karsia vähintään kolmannekseen siitä mitä niissä totunnaistapojen mukaan on: "Visuaalinen esitystapa on mainostoimistojen heiniä"; "Me ollaan ihan tavallinen insinööritoimisto, ei meillä ole graafisia suunnittelijoita töissä" jne. jne. jne. Esitysgrafiikka, jota katsoessa pysyy hereillä ja josta muistaa jotakin vielä esitystilanteen jälkeenkin, ei edellytä erinomaista piirtämistaitoa tai kokemusta ammattimaisesta graafisesta suunnittelusta vaan ensisijaisesti ajattelemista. Itse asiassa minulle on tehty mainostoimistossa diaesitystemplate, jota en ole käyttänyt kertaakaan. Template oli "ihan kiva", mutta siihen oli mm. ängetty logo jokaiseen diaan ja se perustui muutenkin PowerPoint 2003 -version oletuksiin, joista minulla ei ole muuta hyvää sanottavaa kuin että onneksi sain käyttööni version 2007.

On syytä mainita, että Dan Roam voitti vuotuisen Slideshare-palvelussa järjestettävän kilpailun, jonka tarkoituksena on hakea maailman parhaita diaesityksiä. Upotan diaesityksen tähän, jotta epäuskoiset näkisivät miten tässä jutussa ei ole piirtämistaidoista ensinkään kyse:

Healthcare Napkins All

View more documents from Dan Roam.

Dan Roamin The Back of the Napkin ei ole pelkästään satunnaista tikkuhahmojen piirtelyä vaan kyseessä on loogisesti etenevä ja tehokas menetelmä, joka auttaa hahmottamaan käsitteitä ja ilmiöitä. Menetelmä perustuu tapaamme tehdä havaintoja ympäristöstä seuraavasti:

Näemme olioita ja objekteja, jolloin voimme kysyä kuka ja mikä.
Näemme määriä, jolloin voimme pohtia kuinka monta tai paljonko.
Olio tai objekti on aina jossakin suhteessa tilaan, voimme siis kysyä missä.
Asiat tapahtuvat ajassa, joten kysymme milloin.
Näemme myös syitä ja seurauksia, joten saamme selville millä tavoin.
Kun tarkastelemme kaikkea edellä mainittua, löydämme vastauksen kysymykseen miksi.

Jokaista kuutta havainnoimisen tapaa kohti on vastaava kuvallisen esittämisen tapa, joita voidaan lisäksi tarkentaa vastakohtaparein yksinkertainen vs. monimutkainen, laadullinen vs. määrällinen, tilannekuva vs. prosessi, yksi vs. vertailu, muutos vs. staattinen. Lopulta kaikesta tästä rakentuu työkalu nimeltä Visual Thinking Codex.

Menetelmässä on keskeistä se, että piirretään paljon käsin. Piirroksia voi itse kukin käyttää parhaiten katsomallaan tavalla: Yksi haluaa piirtää lennossa fläppitaululle, toinen skannaa mieluummin aikaansaannoksensa esitysgrafiikkaohjelmaan. Käsin piirtämisen tehokkuutta Roam perustelee sillä, että ihmisistä on 1) hauskaa katsella toisten ihmisten piirroksia – joiden ei siis tarvitse olla "hienoja", 2) käsin piirtäminen on nopeaa ja 3) tietokoneella on liian helppo piirtää vääränlaisia kuvia. Etenkin kohta kolme laittaa ajattelemaan. Ettei vain olisi niin, että valmis kaavio tai template muokkaa esittämisen ja sanomisen tapaamme sen sijaan, että esittäisimme ja sanoisimme sen mitä haluamme.

*****
PS Blogin entistäkin minimalistisempaa ulkoasua ihmetteleville tiedoksi, että meneillään on "syyssiivous" ja katsoin parhaaksi aloittaa ihan alusta puhtaasta templatesta.Yritän saada valmista aikaan mahdollisimman pian (jos nämä tällaiset nyt koskaan valmiiksi tulevat).

Onko asennoituminen sosiaaliseen mediaan sittenkin ikäkysymys

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Thu, 08 Oct 2009 17:11:00 +0000

Luin vähän kateellisena Ylen nettisivulta juttua miten Kemissä kehitetään "yritysten Facebookia". Mahtava idea! Tämän hankkeen etenemistä tulen seuraamaan. Olisipa jotakin samansuuntaista täällä Keski-Suomessakin. Jos jotakin on, ainakaan siitä ei ole kovin tehokkaasti tiedotettu.

Nyt joku voisi sanoa, että sosiaalisessa mediassa verkostoitumisesta kiinnostuneet painukoot Facebookiin tai Twitteriin, mutta mielestäni tietyllä alueella toimiville yrittäjille kohdennetulla omalla verkkopalvelulla voisi olla etunsa. Arvelisin sen ensinnäkin pienentävän nettielämää oudoksuvien kynnystä tulla mukaan ja toiseksikin se kokoaisi tietyn alueen osaamista ja tietotaitoa kätevästi yhteen paikkaan. Ja mikäänhän ei estäisi ottamasta kavereiksi ihmisiä muista alueellisista "yrittäjäfacebookeista". Kuka tietää vaikka tällainen verkottuminen pitkien välimatkojen maassa tuottaisi kaikenlaisia uusia mahdollisuuksia ja työtilaisuuksia. Emmehän me kaikki voi ängetä itseämme pääkaupunkiseudulle.

Mahdollisuuksia verkostoitumiseen on tietenkin ihan kiitettävästi täällä kotikaupungissani, mutta kovin vaikuttaa Wanhan Maailman meiningiltä. Ihan oikeasti: Kuka jaksaa laukata tuolla kylällä kaikenmaailman kissanristiäisissä. Ja miksi ihmeessä pitäisi yleensäkin talven räntäkeleillä körötellä autossa 45 km päästäkseen samaan neukkariin kun yhteiseen projektiin liittyviä asioita voisi hoitaa netissä, nykyisin sujuvasti jopa reaaliaikaisesti. Eräs tyypillinen väittämä sosiaalista mediaa vastaan on sen ihmissuhteita köyhdyttävä vaikutus. Satakunnan Kansan artikkelissa 12 senttilitraa Facebookia sanotaan tästä asiasta hyvin:

"Usein kuulee senkin, että 'ei minulla ole aikaa semmoiseen'. Ihan totta: moni meistä on niin kiireinen, että sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutus sekä uuden oppiminen huvin vuoksi ja muu puhdas viihde jäävät kokonaan. En tosin aivan ymmärrä, miksi ehtimislistalta tippuvat ensimmäisenä välineet siihen, että olemisen hauskat hetket olisivat vähän kätevämmin käden ulottuvilla?"

Ihan samalla tavalla minä ihmettelen miksi niin kauheasti vastustetaan sitä, että elintärkeä verkostoituminen olisi kiireisille ihmisille vähän helpompaa ja täällä maalla talvikeleillä myös turvallisempaa.

Vastustus pistää miettimään, josko sosiaalinen media on sittenkin paljon enemmän ikä- tai sukupolvikysymys kuin aikaisemmin olen halunnut myöntää. Käsitykseni ovat muuttuneet yksinkertaisesti kokemusten myötä. Olen käynyt ikätovereideni (sanotaan näin nätisti: 35+) kanssa joitakin keskusteluja, joiden aikana en ole ollut uskoa korviani. Muutama vuosi sitten istuin vaikuttavan opettaja/kouluttajapersoonan Anita Malisen luennoilla, joiden antia on muistiinpano:

"Aikuinen oppija on suojavyöllä varustettu elämänkokemuksen ja ennakkoasenteiden kokonaisuus."

Anita puhui paljon mm. "säröstä", jonka (oppimis)kokemus aiheuttaa henkilökohtaisen tietämisen kokonaisuuteen. Särö voi olla mahdollisuus uuteen, mutta se voidaan myös kiirehtiä tilkitsemään pois turvallista elämänrytmiä häiritsemästä, jolloin tietysti mahdollisuudet kasvuun menetetään siltä erin.

Sosiaalinen media on selvästikin monelle aikuiselle särö turvallisessa arjessa. Ja tämä havainto puolestaan on särö minulle – joudunhan tässä nyt tarkistamaan uskomuksiani. Olen halunnut kyseenalaistaa ikään perustuvaa ryhmittelyä ja tyypittelyä, koska se estää näkemästä yksilöä ikävuosien läpi. Kieltämättä innostus voi tehdä minusta omalla tavallani sokean, mutta näen näiden asioiden olevan työpaikkojen arkea ihan lähitulevaisuudessa ja siksi katson että minun kuuluukin ihmetellä ja tutkia tätä ilmiötä. On vaikea käsittää, miksi kiinnostukseni herättää ärtymystä jopa sellaisten keskuudessa, joiden luulisi ammattinsakin vuoksi jo havahtuneen. Selvästi keikutan venettä, joka on kulkenut mukavasti, mitä nyt vauhti on hidastumistaan hidastunut.

Ovatkohan nuo kemiläiset keskimääräistä nuorekkaampia/nuorempia vai ajaako heidät nettiin yksinkertaisesti pakko?

Lainaan tähän loppuun katkelmaa Ville Venäläisen blogiartikkelista Herääminen kuilun toiselta puolelta, jossa hän ihmettelee näitä kohtaamisvaikeuksia:

"Keskustelussa minulle valkeni vähän kerrassaan se miten elän kuitenkin aivan toisessa maailmassa kuin muut paikalla olleet... Minä olin erilainen ja toiset olivat ehkä keskenään enemmän samanlaisia. Samanlaista on helpompi ymmärtää. Mikä osa minulle jää?"

Juuri tältä minustakin on tuntunut kuluneena syksynä monta kertaa.

Sosiaalisesta mediasta ja iästä on nyt aivan hiljattain kirjoitettu parikin hyvää artikkelia: Verkostoriskien sukupolvi sekä Eikö sosiaalinen media kolahda. Näistä jälkimmäisessä on onnellinen loppu: Vastustus loppuu kun oikea näkökulma ja motivaatio löytyvät.

Hakujen tekeminen Twitter-virrasta

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Tue, 06 Oct 2009 16:32:00 +0000

Twitterin hyötykäyttöä edistää kun onnistuu kehittämään itselleen käyttöstrategian, josta myös pitää kiinni. Sama pätee tietysti mihin tahansa sosiaalisen median työvälineeseen. Twitter-käyttäjälle näkisin tärkeänä kehittää jonkinlainen systeemi tweetvirtojen hallintaan – miten esimerkiksi taltioida hyödylliset linkit siten, että ne löytää myöhemmin.

Toinen tärkeä Twitter-hyötykäyttötaito on hakujen tekeminen. Tiedon seulonnassa pääsee mainiosti alkuun Twitterin omalla reaaliaikaisella haulla, vaikka esimerkiksi Googlea on mahdollista käyttää Twitter-hakuihin, ks. esimerkiksi Justin Parksin artikkeli Using Google Search to find interesting Twitter users

Tässä kuitenkin ohjeita perushakuja varten. Voit avata erillisen hakusivun, joskin seuraavassa esiteltävät hakulausekkeet voi kirjoittaa suoraan Twitter-tunnukseen liittyvän perussivun Search-kenttään. Arvelen kuitenkin, että vasta-alkajalle hakusivusta ja erityisesti sen kautta avattavasta lomakkeesta on apua.

Tietyn henkilön lähettämät viestit saat näkyviin kirjoittamalla hakukenttään from:+tunnus ilman @-merkkiä, esimerkiksi from:olammi näyttää jälkeni Twitterissä.
Tietyn henkilön lähettämät linkkejä sisältävät viestit saa näkyviin kirjoittamalla from:+tunnus ilman @-merkkiä + filter:links, esimerkiksi kirjoittamalla from:olammi filter:links pääsee tarkistamaan olenko laittanut viime aikoina eteenpäin mitään muuta kuin kehnoja vitsejä.
Ajatustenvaihdon seuraaminen Twitterissä on hankalaa etenkin jos seurattavia on paljon. Kahden henkilön välillä @-viesteinä toteutetun keskustelun näkee kirjoittamalla etsintälomakkeelle from:tunnus to:tunnus.

Kun haluat tietää käyttäjän lähettämät viestit jostakin nimenomaisesta aiheesta, voit kokeilla etsintää hashtagien avulla. Kirjoita hasthag +from:tunnus, esimerkiksi #PPT from:tonyramos näyttää joukon em. henkilön lähettämiä viestejä, joiden sisältönä on PowerPoint. Hashtagin käyttö ei ole välttämätöntä vaan voit kirjoittaa myös pelkän hakusanan ilman risuaitamerkkiä.

Kaikkea edellä esitettyä voi yhdistellä melko vapaasti. Esimerkiksi #PPT filter:links palauttaa tweetit, joissa on käytetty hashtagia #PPT ja jotka sisältävät linkkejä.

Advanced Search -kohdasta aukea lomake, jonka avulla on helppo toteuttaa useita yhtäaikaisia kriteerejä sisältäviä hakuja. Jos olet käyttänyt esimerkiksi Googlen edistyneiden hakujen lomaketta, osaat käyttää tätäkin. Hakulomakkeen avulla käy kätevästi mm. aikavälin määrittely tai voit etsiä tweettejä, jotka on lähetetty ennen tai jälkeen halutun ajankohdan. Lomaketta käyttäessään oppii myös useimmin käyttämiensä hakulausekkeiden syntaksin. Lisäksi kannattaa vilkaista hakuoperaattoreiden luetteloa.

Selainlaajennuksilla ja apuohjelmilla on omia hakutoimintojaan, joiden ohjeita pitää katsella kyseisen lisähärpäkkeen omalta kotisivulta. Esimerkiksi iGoogleen asennettavassa TwitterGadgetissa haun voi toteuttaa kirjoittamalla hakusanan viestikenttään ja painamalla Ctrl+q (q=query). Tämän jälkeen näytetään kaikki tweetit, joissa kyseinen hakusana esiintyy. Jos hakukriteerisi sisältää useita sanoja, kirjoita sanat lainausmerkkien sisälle, esimerkiksi "google apps". Hakusanana voit käyttää myös hashtagia tai käyttäjätunnusta. Ole huolellinen TwitterGadgetin kanssa, jotta et vahingossa paina Enteriä hakukriteerin kirjoittamisen jälkeen (tapahtuu muuten todella helposti). Tämän toistuessa tarpeeksi usein seuraajasi saattavat kummastella aivoituksiasi. TwitterGadgetin asetuksista voikin muuttaa Enter-näppäimen toimintatapaa siten, että viestien lähettäminen vaatii sinisen Submit-kuvakkeen napsautuksen hiirellä. TwitterGadgetilla tehdyt haut voi tallentaa myöhempää käyttöä varten pienellä vihreällä kuvakkeella, joka ilmestyy näkyviin haun toteuttamisen jälkeen.

Vielä vinkki Twitterin narsistiosastolta: Olet varmaankin huomannut, että tweettejä voi merkitä suosikeiksi (favorites) – Twitter-perussivulla ja useimmissa apuohjelmissa/laajenteissa näiden symbolina on tähti. Jos haluat tietää monenko henkilön suosikkeihin sinun lähettämäsi tweet on päätynyt, kirjoita Googlen hakukenttään
site:twitter.com/*/favorites @[tunnuksesi].

Office 2010 auttaa hajamielistä

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Fri, 02 Oct 2009 12:10:00 +0000

Jostakin kummasta syystä toisinaan ohjelmaa suljettaessa tulee vastattua kieltävästi "Haluatko tallentaa..." -kysymykseen vaikka asiakirjaan olisi juuri vaivaa nähden tuhertanut joukon muutoksia, jotka nimenomaan olisi pitänyt tallentaa. Hajamielisille Office-käyttäjille on kuitenkin tiedossa helpotusta elämään, sillä Microsoft Office 2010 -ohjelmat (ainakin Word, Excel ja PowerPoint) pystyvät palauttamaan avoinna olleen asiakirjan tallentamattoman sisällön.
Toiminto perustuu Officen automaattitallennukseen, joka on ollut käytössä jo monessa aikaisemmassa versiossa, mutta näkynyt käyttäjälle päin vain pikaisena tallennusilmoituksena ohjelmaikkunan alareunassa. Office 2010 -ohjelmissa automaattitallennus antaa itsestään jo näkyvämpiä merkkejä. Toiminnon ollessa käytössä asiakirjan eri versiot luetellaan Office 2010 -ohjelmien Backstage-näkymässä ja jos viimeksi tehdyt muutokset alkavat kaduttaa, jokin varmuuskopioversioista voidaan valita listasta palautettavaksi.

Versioiden lista tyhjennetään asiakirja suljettaessa, mutta ohjelmien asetuksista voidaan valita (voimassa oletuksena), että viimeisin tallentamaton versio jätetään levylle. Asiakirjan nimi näkyy Backstage-näkymän äskettäin käsiteltyjen tiedostojen luettelossa (Recent), josta se voidaan valita avattavaksi kuten mikä tahansa tallennettu asiakirja. Käyttäjälle tarjotaan mahdollisuutta verrata toisiinsa viimeksi tallentamaansa sekä ohjelman tekemää automaattitallennusversiota ja hän voi halutessaan korvata itse tallentamansa version automaattitallennuksen versiolla.

Automaattitallennuksen tekemää varmuuskopiota säilytetään 4 päivää tai siihen saakka kunnes käyttäjä avaa kyseisen asiakirjan seuraavan kerran.
Toki on muistettava, että jos automaattitallennuksen väli on 10 minuuttia (oletus), vikkeläsorminen kirjoittaja ehtii kirjoittamaan aika paljon yhdeksän minuutin ja viidenkymmenenyhdeksän sekunnin aikana. Entä voisiko tämä ominaisuus olla vähintäänkin potentiaalinen nolon tilanteen aiheuttaja ellei peräti tietoturvariski? Joka tapauksessa tarpeellinen suoja inhimillisten erehdysten ja hajamielisyyden varalle.

Mitä uutta tuo Microsoft Office Word 2010

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Wed, 30 Sep 2009 08:14:00 +0000

Wordiin, kuten myös Exceliin, näyttäisi tässä versiopäivityksessä olevan tulossa vähemmän muutoksia kuin PowerPointiin ja Outlookiin. Eräs näkyvimpiä uusia ominaisuuksia on kaikille sovelluksille yhteinen Backstage, josta kerroin edellisessä Office 2010 -postauksessa.

Merkittävimpänä uutena Wordin ominaisuutena pitäisin verkkokäyttöä helpottavaa co-authoring -toimintoa eli usea käyttäjä pystyy editoimaan samaa asiakirjaa yhtäaikaa. Ei enää Vain luku -ilmoituksia vaikka kaveri ehtisi dokumentin kimppuun ensin! Lisäksi Microsoft Word Web Apps ja Microsoft Word Mobile 2010 lupaavat käyttäjälle pääsyn omien asiakirjojensa pariin mistä tahansa. Onkin ehtinyt kulua kohta parisen viikkoa siitä kun Microsoft Office Web Apps -sovelluksia on päässyt testaamaan. Vaikka Web Apps -ratkaisu vaikuttaa vielä keskeneräiseltä ja häviää mm. käyttömukavuudessa Googlen vastaavalle ilmaisratkaisulle, Web Appsit yhdessä Officen viimeaikaisten kehityssuuntien kanssa ilahduttaa. Se heijastaa ensinnäkin yleistä muutosta, joka asiakirjatuotannossa on ehtinyt tapahtua sinä aikana kun olen ollut koulutustyössä mukana. Viisitoista vuotta sitten ihminen puursi yksinään sidottuna oman työpöytänsä ääreen. Nyt ei ole lainkaan tavatonta, että työryhmä työstää yhdessä laajaa asiakirjaa. Lisäksi yksittäisen tiimin jäsenen pitää päästä osallistumaan työhön muualtakin kuin toimiston sermien keskeltä. Toiseksikaan ei ole harvinaista, että ihminen tekee töitä periaatteessa yksin, mutta käytännössä toimii yhteistyössä usean eri tahon kanssa. Suuryrityksille on pitkään ollut tarjolla SharePoint ja sen mukana tulevat ryhmätyövälineet, mutta tähän saakka eri suuntiin sidoksissa olevat pien- ja yksinyrittäjät ovat saaneet tulla toimeen miten kuten, käytännössä ryhmätyöpuolella moni kaltaiseni on päätynyt Google-dokumenttien käyttäjäksi. Itselläni on esimerkiksi työkäytössä laaja paletti Googlen työvälineitä. Nähtäväksi jää löytyykö riittävästi hyviä syitä luopua siitä.

Vasta version 2007 myötä opin käyttämään kunnolla hyödykseni rakenneruutua (Navigation Pane). Kun hoksasin, että rakenneruudun tekstin tyylejä voi muokata, käyttömukavuus parani merkittävästi. Version 2010 uudistukset kohentavat sitä entisestään. Asiakirjan tyyleillä muotoillut otsikot näkyvät aikaisempaa selkeämpinä ja pitkä asiakirja pysyy kokonaisuutena hyppysissä. Tuttu pienoissivunäkymä on edelleen käytettävissä. Navigaatioruutuun liittyvästä uudesta etsintätyökalusta tuli heti lempparini. Se näyttää tehtäväruudussa kappaleet, joissa etsittävää merkkijonoa on käytetty ja vastaavat kohdat merkitään myös asiakirjaan. Tehtäväruudun kautta pääsee nopeasti siirtymään haluamaansa kohtaan asiakirjassa.

Wordiin on luvattu myös parannuksia oikeinkirjoituksen tarkistukseen: " …a context-sensitive speller that corrects your spelling errors when a word is correctly spelled but misused". Kuulostaa hyvältä, mutta valitettavsti tämä ei ole vielä toiminut kunnolla edes englanninkielellä. Mahdollisesti tuolin ja näppäimistön välissä on jäänyt jotakin hoksaamatta, mutta arvelen ilmiön johtuvan Technical Preview -vaiheesta.

Grafiikkapuoleen on edelleen satsattu. SmartArt-kaavioihin miellyin jo versiossa 2007 ja version 2010 mukana on uusia upeita kaaviotyylejä. Muutenkin Word 2007 ja 2010 alkavat olla jo sillä tasolla, että ne riittävät pienimuotoisten esitteiden yms. tekemiseen. Esimerkiksi e-kirjan taittamiseen en enää valitsisi julkaisuohjelmaa, koska Wordissa on jo kaikki tarvittava ja työ sujuu myös nopeammin kuin julkaisuohjelmalla (ainakin minulta).

Wordin vanhoista ärsytyksistä jäljellä on edelleen ns. pitkä tavuviiva. Tosin kyseessä on vasta TP, joten voisiko mitenkään olla mahdollista, että valmiissa suomenkielisessä versiossa tämä olisi lopultakin korjattu?

Pitkä tavuviiva tai ei, kaiken kaikkiaan Word 2010 -tekstinkäsittelyohjelma tuntuu hyvältä käytössä. Se on ollut myös suhteellisen vakaa. Satunnaisista kaatumisista huolimatta mitään ei ole hävinnyt, koska asiakirjan palautustoiminto toimii nimensä mukaisesti. On lupailtu, että Technical Preview -version testaajat saisivat vielä loppuvuodesta yhden Betan kokeiltavaksi. Odotan mielenkiinnolla.

Uskoisitko tätä: Jotkut firmat vastaavat sähköpostiviesteihin

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Sat, 26 Sep 2009 08:26:00 +0000

Aamun hesarissa Antti Manninen käsitteli aihetta, josta on puhuttu paljon: Miksi firma ei vastaa sähköpostiviesteihin. Minäkin olen ärhentänyt samasta ilmiöstä, ks. Luetko sähköpostiasi (sekä kesätyövinkki koululaisille ja opiskelijoille). Manninen toteaa asian jonka luulisi olevan itsestäänselvyys: Viesteihin ja kyselyihin kannattaisi vastata, mikäli haluaa menestyä bisneksessä. Käytännössä vain on valitettavan usein niin, että yrityksen asiakaspalvelun sähköpostiosoitteeseen lähetetty viesti joko viipyy hävyttömän kauan, saapuessaan vastaa väärään asiaan tai pelkästään osaan kysymyksistä tai häviää tyystin johonkin sähköpostien mustaan aukkoon.

Hyvät esimerkit ovat innostavia, joten kerronpa muutaman sellaisen hyvästä sähköpostin välityksellä annetusta asiakaspalvelusta.

Ensimmäisenä Microsoft Oy, jonka tuotteiden ansiosta saan melkoisen osan elannostani, mutta joka siitä huolimatta on näyttäytynyt minuun päin jotensakin kasvottomana* jättiläisenä. En edes soittele yrityksen tukipuhelimeen, koska en halua maksaa sellaisesta, jonka saan ilmaiseksi yrityksen englanninkielisiltä tukifoorumeilta, yleensä vieläpä nopeasti. Viime kesänä odottelin OEM-ohjelmapakettiin tilaamaani varmuuskopioiden cd-sarjaa Saksasta. Lähetys viipyi ja ryhdyin kyselemään sen perään. Microsoftille löytyi kuin löytyikin "kasvot" eli elävä fiksun tuntuinen ihminen, joka vastasi kysymyksiini ja antoi neuvoja. Kaiken kaikkiaan tilanne hoitui mallikelpoisesti ja ilman viivytyksiä ja selittelyjä.

(*Toisin kuin jotkut ovat joskus luulleet, minulla ei ole mitään kytköksiä Microsoftin suuntaan. Kun kerron pitäväni jostakin tuotteesta tai sen ominaisuudesta, se perustuu todellisiin kokemuksiin enkä ryhdy mistään velvollisuudentuntoisuuden tapaisesta syystä pohtimaan, että pitäisikö tästä ja tästä nyt sanoa vähän loivemmin. Jakelemani ruusut ja risut ovat ihan aitoa tavaraa.)

Yritys, jonka sähköpostipalvelun laatu on vakuuttanut minut jo pitkään, on verkkokirjakauppa Bookplus. Sieltä vastataan todella nopeasti tiedusteluihin myös ongelmatilanteissa. Ja arvaatte varmasti, että ne harvinaiset ongelmatilanteetkin selvitetään tyylikkäästi.

Viimeksi viime viikolla ilahdutti F-Securen sähköpostipalvelu. Päivitin viruksentorjuntaohjelmaani ja kysyin tarkennusta erääseen tilausehtoon. Sain ennätysajassa ystävällisen vastauksen.

En tiedä mikä on Microsoftin, Bookplussan tai F-Securen asiakaspalveluhenkilökunnan määrä enkä tiedä sitäkään, onko toiminto ulkoistettu. Sen tiedän, että asiakkaan näkökulmasta nämä yritykset ovat saaneet sähköpostitse annettavan palvelun toimimaan! Kun verkon kautta myydään, tämä onkin ensiarvoisen tärkeää. Asiakaspalvelun pitää toimia silloin, kun asiat sujuvat kuten on tarkoitettu ja sen pitää toimia myös silloin, kun jokin menee vikaan.

En tiedä onko sähköposteihin reagoinnin nopeudella ja sähköpostitse tapahtuvan asiakaspalvelun laadulla jokin tieteellisesti todistettu yhteys yrityksen menestykseen. Ainakin tässä postauksessa mainituilla kolmella yrityksellä menee käsittääkseni mukavasti!

Posterous auttaa kun blogi ahdistaa ja Twitter rajoittaa

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Tue, 22 Sep 2009 13:00:00 +0000

Joskus Twitterin 140 merkkiä on rajoittavuudessaan raivostuttava. Tiedän, että pitäisi pyrkiä selkeään ja tiiviiseen ilmaisuun. Osaan myös arvostaa sellaista, sillä kapulakielistä jaaritusta on tullut kuultua ja luettua yhden ihmisen kiintiön verran. Toisaalta olen myös huomannut, että ihmisellä on taipumus seilata äärimmäisyydestä toiseen ja ehkä lyhyysvaatimusten kanssa ollaan nyt siinä pisteessä. Joissakin tilanteissa on tehnyt mieli kysyä, että mille neandertalilaisaikamatkalaisretkueelle tässä nyt ollaankaan kirjoittamassa. Toisinaan pakonomainen lyhentäminen on pelkkää silpomista. Toki Twitterin enemmän tai vähemmän vakiintunut ilmaisutapa sallii pidempienkin merkitysten välittämisen lyhyesti, mutta ehkä välillä haluaisi kirjoittaa ihan kokonaisen lauseen loppuun saakka sellaisena kuin sen alun perin ajatteli.

Joskus ajatus blogiartikkelin kirjoittamisesta ahdistaa suunnattomasti. En ole löytänyt tähän yhtä selkeää syytä. Viikko-ohjelma voi olla sellainen, että aikaa blogille ei kertakaikkiaan ole. Väsymys tai alakuloinen olo pitävät blogin hiljaisena. Kiireen ja kirjoittamishaluttomuuden vaivatessa tulee joskus turvauduttua lyhyeen sepustukseen, johon kokoaa muutaman kivan linkin ja täyttää välit sanoilla. Se ei ole ihan sitä, mitä haluan oman blogini artikkeleiden olevan.

Kesällä löysin Posterous-palvelun. Siinä väline, joka pelastaa silloin kun Twitter on liian vähän ja blogikirjoittaminen tuntuu voimainponnistukselta tai aiheesta ei muuten ole mielekästä kirjoittaa pidempään. Posterous on blogialusta, johon kirjoittaminen ja myös muun sisällön lisääminen on tehty äärimmäisen helpoksi. Posterousin sisällöstä käytetty nimitys "lifestream" on kuvaava. Sisällöksi voi lisätä tekstiä, linkkejä, kuvan omasta kamerastaan tai muualta netistä ja upottaa videota. Selaimeen on saatavissa painike, jonka avulla Posterousiin voi "kaapata" netistä haluamansa kohteen. Kaappauksen alle voi kirjoittaa kommentin ja mikä parasta: Posterous myös lisää automaattisesti tiedon sisällön lähteestä. Lisäksi Posterousin saa linkitettyä Twitteriin, jolloin postauksen otsikko ja linkki muodostavat julkaisijan nimissä lähetetyn tweetin. Olin myös aikeissa kehua Posterousin hyvänä puolena karun vaatimatonta ulkoasua ja templatepohjien puutetta, joiden kokeilemisesta ei tule taas uutta aikavarasta. Huomasin kuitenkin äsken, että templateja on tullut saataville, yksi oli sellainen kiva minuntyyppiseni vihreä...

Posterous-blogiani pääsee katsomaan osoitteessa http://outilammi.posterous.com/ tai siirtymällä sinne tuossa oikeassa sivupalkissa olevan Widgetin avulla, jossa myös näytetään muutama tuorein otsikko. Blogiini en ole muuten laittanut mainoksia vaan ne ovat "käyttömaksu" Widget-vempaimesta. Niitä näyttää kuitenkin olevan niin vähän, että olkoon toistaiseksi. Muilta osin tämä blogi on ja pysyy mainoksista vapaana ellei sellaiseksi nyt lasketa omalle sivulleni johtavia linkkejä.

Posterousiin on mukava lisätä kaikenlaista pientä kiinnostavaa mitä netistä sattuu löytymään ja tarvittaessa kommentoida pidemmästi kuin 140 merkillä. Esimerkiksi omassa blogissani on muutama postaus, joille mielestäni sopivampi paikka olisi ollut Posterous. Tästä päädytäänkin melko luontevasti työnjakoon, jonka mukaan blogissa julkaisen enimmäkseen itse tuotettua sisältöä ja Posterousiin lisään koosteita muualta löydetystä. Olen esimerkiksi aloittanut viikottaiset linkkikokoelmat, joihin kerään n. 5 hyödyllisintä, kiinnostavinta tai pelkästään huvittavinta Twitterin kautta löydettyä linkkiä ja toiset 5, jotka olen löytänyt syötteistäni ts. sanoen blogeista, joita seuraan. Ja ainakin toistaiseksi kirjoitan Posterousiin englanniksi, se on hyvää verryttelyä. Kovin sujuvasti en ole vielä päässyt "lifestreamini" kanssa alkuun. Talossa on nimittäin 10 kuukauden ikäinen koirapienokainen Essi, joka vaatii huomiota osakseen.

Ummikkona Twitterissä, osa 3

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Sat, 19 Sep 2009 12:55:00 +0000

Tämän sarjan viimeisessä osassa tarkastelen sisällön tuottamista Twitteriin. Heti alkajaisiksi on sanottava, että yksiselitteistä Twitter-etikettiä ei ole olemassa. Erilaiset ohjeartikkelit antavat keskenään joskus ristiriitaisiakin neuvoja ja käyttäjät luovat koko ajan uusia käytäntöjä sekä muokkaavat vanhoja. Sen mikä on hyvää sisältöä, päättää viime kädessä viestivirran lukija.

Mielestäni paras neuvo Twitter-sopivaisuussääntöjä miettivälle on "tunne itsesi". Tällä tarkoitan sitä, että on oltava selvillä siitä millaisen kuvan itsestään haluaa verkossa antaa. Jos esimerkiksi on liikkeellä ammatinharjoittajana tai yrittäjänä, pitäisin aika outona sitä, että heittäytyisi Twitterissä aivan toisenlaiseksi kuin esimerkiksi oma LinkedIn-profiili antaa ymmärtää. Ainakin näitä Jekyll/Hyde-leikkejä varten olisi viisasta hankkia Twitter-tunnus, jota ei yhdistetä muihin profiileihin. Toisaalta mahdollisuus eri sosiaalisen median palveluiden yhteiskäyttöön vaikuttaisi olevan yksi niiden tehokkaimpia ominaisuuksia, joten ehkä verkko-identiteettinsä pirstomalla menettäisi jotakin. Ja ehkä kuitenkin tällainen ratkaisu olisi jollekin täysin tietoinen.

Eri ohjeartikkeleiden perusteella olen tehnyt yhteenvetoa asioista, jotka Twitterissä ihastuttavat ja vihastuttavat:

Hyvä Twitter-tyyli on taitelua asialinjan ja henkilökohtaisen välillä. Voi laittaa silloin tällöin esimerkiksi maininnan päivän ohjelmastaan, linkkejä verkosta löytyvään aineistoon, jota on itse pitänyt kiinnostavana sekä edelleenlähettää hyödylliseksi kokemaansa sisältöä eli retweetata. Se, että lähetät eteenpäin toisen tuottamaa sisältöä, on eräänlainen "keskustelutapa". Et pelkästään huutele omiasi yleisen hälyn sekaan vaan osoitat huomioivasi muut samassa tilassa olijat.

Twitterissä voi kysyä neuvoja tai pyytää apua. Olethan myös itse valmis auttamaan muita?

Twitter-maineen kannalta epäedullista on yleensä ottaen kaikki sellainen, jolla käyttäjä osoittaa keskittyvänsä vain ja ainoastaan itseensä.

Twitter-ripuli on syytä hoitaa eli älä päivitä tiliäsi jatkuvasti kaikenlaisilla banaaleilla yksityiskohdilla omasta elämästäsi. En tosiaankaan tunne ketään ihmistä, jonka henkilökohtainen elämä kiinnostaisi siinä määrin, että haluaisin tilityksen joka ikisestä syödystä appelsiininviipaleesta. Ja tällä en tarkoita sitä, ettenkö haluaisi KOSKAAN tietää MITÄÄN henkilökohtaista. Puhdas asialinja on tylsä.

Spämmäys eroaa edellisestä siinä, että sisällöt ovat ns. kaupallisia tiedotteita, joita joidenkin tweettaajien kynsistä lähtee tiuhaan tahtiin. Valitettavan usein sisältöä vielä kierrätetään. Luulevat etten huomaa, mutta olen tarkka tyttö! Jostakin syystä kuitenkin arvelen, että spämmäys ei ole todennäköistä käyttäytymistä tämän blogin lukijoille.

Älä retweettaa viestiä, jossa joku toinen retweettaa sinun viestiäsi - ellet sitten halua vaikuttaa vähän reppanalta. Tällainen käytös myös antaa vettä niiden myllyihin, jotka pitävät Twitteriä omasta kehustaan pöhöttyneiden narsistien valtakuntana. Älä myöskään pyydä muita retweettaamaan esimerkiksi omaa blogiartikkeliasi. Se, että voiko pyytää retweettaamaan linkkiä johonkin elämää suurempaan, on mielestäni aivan eri juttu.

Ikävänä pidetään myös pitkään jatkuvaa kahdenvälistä ajatuksenvaihtoa @vastauksina, joka näkyy kaikille niille, jotka sattuvat seuraamaan molempia keskustelijoita. Jos kaverin kanssa on asioita eikä kyse ole pelkästä tervehdyksestä, kiitoksesta tai muusta pikaisesta tiedoksiannosta, kannattaa siirtää keskustelu DM-tilaan, käyttää meseä, Skypeä tai vastaavaa.

Ristiriitaisia neuvoja ohjeartikkeleissa annetaan mm. retweetistä kiittämisen ja seuraamisesta kiittämisen suhteen. Kiittämisen merkityksen inflaatio johtunee osaltaan siitä, että "pro tweettaajilla" on käytössään automatiikka, joilla he lähettävät kiitoksensa. Joidenkin mielestä kiittelemisillä myös tuotetaan lisää hälyä. Omasta mielestäni tässä asiassa tilanne ratkaiskoot, ks. myös edellinen postaus, jossa käsittelin tätä aihetta.

Huomaa, että tähän artikkeliin pitää suhtautua subjektiivisena eri ohjeartikkeleista luetun suodatuksena. Olen poiminut ohjeista sellaista, joka itseni on helppo hyväksyä ja joku toinen olisi voinut korostaa muita asioita. Ja on mahdollista, että itsekin ajattelen 3 kuukauden kuluttua toisin. Ilman näkemysten tarkistamista, ajattelua, keskustelua ja pohdintaa ei ole myöskään elämää.

Ja lopuksi Twitter-artikkeleita, joita kannattaa tutkia:

7 Ways to Be Worth Following on Twitter, artikkelin kirjoittaja kertoo minkälaisesta Twitter-käyttäytymisestä hän pitää.

Twitter -etiquette: A guide to getting unfollowed, kirjoittaja puolestaan kertoo minkälainen Twitter-käytös häntä raivostuttaa. Hauska ja sisältää silti painavaa asiaa.

10 Ways To Be Useful on Twitter, avuliaisuus ja ystävällisyys ovat hyviä perusasenteita.

Todella kattava yleisopas Twitteriin: The Twitter Guide Book.

Jos joku löytää suomenkielellä kirjoitettuja etikettiohjeita niin olkaa kilttejä ja heittäkää linkillä! Itse en ole löytänyt muuta kuin "@Haloefektin lyhyet Twitter-ohjeet", johon viittasin artikkelisarjan osassa 2.

Ummikkona Twitterissä, osa 2

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Tue, 15 Sep 2009 11:37:00 +0000

Seuraavaksi pitäisi löytää seurattavia ja seuraajia. Kun aloitin, jostakin vain ilmaantui muutama seuraaja, joita ryhdyin seuraamaan takaisin. Ja seuraaminenhan aloitetaan napsauttamalla Follow-painiketta, joka löytyy tunnuksenhaltijan kotisivulta avatarkuvan alapuolelta. Jos löydät mieluisasta blogista painikkeen Follow me on Twitter tai vastaavan linkin, käytä sitä seurataksesi kirjoittajaa. Voit myös vilkaista ko. henkilön Twitter-sivulta keitä seuraajat (Followers) tai seurattavat (Following) seuraavat ja valita sieltä muutaman hyvän tyypin, joista ainakin jotkut alkavat seuraamaan sinua. Yleensä tämä seuraamiskuvio on vastavuoroinen, seuraat toista ja hän seuraa sinua takaisin. Ei kannata odottaa, että maailma tulee luokse vaan on oltava aktiivinen. Vastavuoroisuus ei välttämättä päde niihin supertweettaajiin, joilla on kymmeniä tai satoja tuhansia seuraajia. Jotkut heistä tosin käyttävät automatiikkaa, joka merkitsee seuraajat saman tien heidän listalleen.

Seurattavia voi etsiä palveluista kuten Just Tweet It, Mr Tweet tai Twellow. Olen kokeillut joitakin, mutta pidin antia kevyenä. Palveluihin voi myös kirjautua itse, jolloin muut löytävät tietosi ja Mr Tweet vaatii kirjautumisen kaikilta käyttäjiltä. Suhtaudun muuten ihan varauksella niihin Twitter-oheispalveluihin, joka pyytävät Twitter-tilini tunnusta ja salasanaa. Tässä asiassa ei tietenkään kannata olla ehdoton, terve epäluuloisuus riittää. Eräs oivallinen Twitter-tunnusta kysyvä palvelu on TwitPic, jota käyttäen voi jakaa kuvatiedostoja Twitterissä.

Merkitsen yleensä seurattaviksi hyvien blogien kirjoittajia. Seuraan myös eri ohjelmistotalojen ja verkkolehtien Twitter-virtaa, koska näistä avulla löytää höydyllistä ja kiintoisaa tietoa. Jos jokin seuraamani henkilö lähettää kiinnostavan Retweetin, käyn usein katsomassa minkälainen tyyppi alkuperäisen tunnuksen takaa löytyy. Jos näyttää mielenkiintoiselta, ryhdyn seuraajaksi ja saan mahdollisesti itsellenikin uuden seuraajan. Tapani edetä on ilmeisen hitaanpuoleinen eli jos nopeasti kasvavat seuraajamäärät ovat arvo sinänsä kannattaa kirjoittaa hakulauseke "how to get more Twitter followers" ja ohjetta löytyy. Vastuu on lukijalla! Oma periaatteeni on se, että Twitterin arvo ei tule niinkään siitä moniko sinua seuraa vaan ketä itse seuraat.

Usein pohditaan sitä, onko seurattava jokaista omaa seuraajaansa. Tämä on ensinnäkin kohteliasta ja esimerkiksi DM-viestejä voi tietenkin käyttää vasta sen jälkeen kun molemmat osapuolet seuraavat toisiaan. Gemilon blogissa sanotaan seuraamisesta näin:

"Fiksuimmat ovat hoksanneet saman kuin Twitterin tosikäyttäjät: Seuraaminen kannattaa. Seuraajien listassa näkyminen on ilmainen linkki omaan Twitteriin sen lisäksi, että seuratuista sisällöistä voi olla iloa. Joskus. Osalle Twitterin käyttäjiä vastavuoroisesta seurannasta näyttää tulleen jopa etiketti: Jos seuraat minua, seuraan kiitokseksi sinua."

Ei ole kuitenkaan mikään pakko ryhtyä seuraamaan kaikkia. Huomaat nimittäin piankin, että seuraajiksi ilmoittautuvien joukossa on monenkirjavaa sakkia. Artikkeli 5 Tips to Detect Your Twitter Spam kertoo mistä tunnistat spämmääjät.

Anloamerikkalaisella kielialueella näyttää olevan tapana kiittää uutta seuraajaa . Viehättävin lukemani kiitostweet tähän mennessä:

" What a great world we live in when so many new friends are just a few clicks away. Have a great day!"

(Joo, joo, luultavasti se on automaatin lähettämä, mutta nätisti sanottu.)

Minusta on mukava kiittää ainakin jos seuraaja vaikuttaa"oikealta" ihmiseltä. Koska suomalaisilla ei tätä tapaa ole, en sitten heitä kiittele. Retweeteistä kiitän, myös suomalaisia jos olen sillä päällä, tämäkin tapa on muita kansalllisuuksia edustavilla näemmä yleisempi kuin suomalaisilla.

Voiko seuraajan sitten tipauttaa pois? Onhan se tylyä, mutta jos tyyppi alkaa suoltamaan 15 tweetin tuntivauhdilla tavaraa, jonka parin päivän jälkeen huomaa olevan vieläpä edellisen päivän sisällön kierrätystä, Unfollow tapahtuu salamannopeasti (mene omien seurattaviesi luetteloon ja käytä Actions-sarakkeessa olevaa painiketta). Minun elämäni, minun aikani, minun Twitter-virtani!

********************

Olennaista Twitterissä on se, että antaa itse jotakin kiinnostavaa ja hyödyllistä muille eikä pelkästään rohmua itselleen. Niinpä osa 3 käsitteleekin sisällön tuottamista Twitteriin ja palaan siinä myös etikettiasiaan.

Alkuun päässeen kannattaa lukea myös tämä: Haloefektin lyhyet Twitter-ohjeet Varoitus epäilyttävistä linkeistä on syytä ottaa tosissaan. Twitterissä kiertää esimerkiksi parhaillaan kutsu "Mafia-perheen jäseneksi" (playmobsterworld). ÄLÄ koske ellet halua kaikkien seuraajiesi saavan sinulta suoraviestinä vastaavia kutsuja.

TÄRKEÄ lisäys: Tätä kirjoittaessani bongasin Twitteristä @tuijan vinkin siitä, että jos on antanut tunnuksensa jollekin softalle, joka tekee ei-toivottuja juttuja, "luvan" pääsisi perumaan osoitteessa http://twitter.com/oauth.

Ummikkona Twitterissä, osa 1

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Wed, 09 Sep 2009 11:06:00 +0000

Itsestä tuntuu, että kaikkihan jo Twitterissä ovat. Käsitykseni on ilmeisesti väärä, koska kovin usein pyydetään selittämään, että mistä "siinä jutussa" oikein on kyse. Jos minusta on kiinni, tiedon puute ei ainakaan saa pitää ketään poissa Twitteristä. Siispä vielä yksi Twitter-ohjeartikkeli tai tarkemmin sanoen kolmen artikkelin sarja - kuvittelin pystyväni selviämään urakasta yhdellä postauksella, mutta toisin kävi.

Alkuun pääsemiseksi pitää luoda Twitter-tunnus ja se sujuu esimerkiksi tämän suomenkielisen ohjeen avulla, jossa on muutakin tarpeellista perusjuttua. Twitter-tunnus on muotoa @+valitsemasi käyttäjänimi ja siihen liittyy kotisivu, jonka osoite on muotoa www.twitter.com/omatunnus. Voit heti ryhtyä kirjoittamaan viestejä eli tweettejä ja seuraamaan muita. Tämä kuulostaa helpolta, mutta ei välttämättä ole maailman yksinkertaisin asia käytännössä (ainakin itselläni kului paljon aikaa erinäisten pikkujuttujen selvittämiseen, koska en tuntenut ketään joka olisi osannut neuvoa). Ensimmäiseksi kannattaa selvittää itselleen ero kolmen eri tyyppisen viestin välillä, joita ovat perusviesti (tweet), vastaus (@reply) ja suoraviesti (DM).

Perusviestiä ei sen erityisemmin ole suunnattu kenellekään. Tätä ei silti pidä nähdä niin, että mitä tahansa kannattaisi tweettailla tai että mikä tahansa olisi mahdottoman kiinnostavaa muiden mielestä. Sisällön nyansseista olenkin suunnitellut kirjoittavani enemmän sarjan viimeisessä postauksessa. Kunhan Twitter-verkostosi alkaa muodostua, sinulle tulee varmasti jonkinlainen käsitys siitä, minkälaisella sisällöllä tuotat sille lisäarvoa. Tyypillinen tweet voisi olla esimerkiksi selaimen osoiteriviltä Twitterin viestikenttään kopioitu verkkosivun osoite ja siihen liittyvä lyhyt kommentti. Yleinen luulo on, että Twitterissä pitää kertoa mitä parhaillaan tekee ("istun hikisenä autossa astangajoogatuntini jälkeen"). Tämä on kuitenkin vanhentunut ja yksinkertaistettu käsitys.
Vastaus on esimerkiksi kysymys jollekin toiselle tai kommentti hänen viestiinsä. Vastaus on muotoa @vastaanottaja + viestin sisältö. Kuka tahansa voi halutessaan nähdä toiselle lähetetyn vastauksen.
Suoraviesti eli DM on käyttäjälle henkilökohtaisesti lähetetty viesti, jota muut eivät näe. Suoraviesti lähetetään kirjoittamalla d ja vastaanottajan tunnus ilman @-merkkiä, esim. d olammi. Suoraviesti kannattaa lähettää jos tietää sisällön olevan merkityksetöntä muille kuin vastaanottajalle. Huomaa kuitenkin, että moni katsoo suoraviestin käytön edellyttävän jonkinlaista tuttuutta. Vastaanottamansa ja lähettämänsä viestit näkee omalta kotisivultaan siirtymällä omaan arkistoon (Home) ja napsauttamalla Direct Messages -kohtaa.

Kaikki omat ja seurattavien tweetit löytyvät siis Twitter-tunnukseen liittyvältä kotisivulta käänteisessä aikajärjestyksessä. Itse lähettämänsä viestit saa näkymään omaa avatar-kuvaa napsauttamalla (toivottavasti laitat jonkinlaisen kuvan, se ruskealla pohjalla oleva rinkulakuvio on surullinen näky). Muilta saadut vastausviestit näkyvät Twitter-kotisivulla, mutta kun liikenne lisääntyy, vastaukset tahtovat kadota muuhun viestivirtaan. Vastaukset kannattaakin opetella katsomaan sivun oikeassa laidassa näkyvän omalla tunnukselta merkityn linkin takaa.

Kun näet oman tweettisi varustettuna merkinnällä RT @tunnuksesi, kyseessä on Retweet. Se on yleensä tulkittava kohteliaisuudeksi. Joku on pitänyt tweettisi sisältöä sen arvoisena, että on halunnut jakaa sen verkostonsa kanssa.

Käytännössä Twitterin tehokkaan käytön edellytys on selainlaajennuksen tai apuohjelman asentaminen. Lempiselaimeeni eli Firefoxiin on saatavilla useita hyviä laajennuksia, suosikkini on TwitterFox. Jos sinullla on iGoogle-sivu, TwitterGadget on kätevä lisävempain. Älypuhelinten käyttäjiä hemmotellaan runsaalla apuohjelmavalikoimalla. Apuohjelmien ja selainlaajennusten eräs hyvä puoli ovat työkalut linkkien lyhentämiseksi, sillä pitkä linkki haukkaa piankin suurimman osan sallitusta 140 merkistä. TwitterFox muuten lyhentää linkit automaattisesti. Ilman selainlaajennuksia operoiva voi käyttää esimerkiksi Bitly-palvelua.

Lopuksi vielä TwitterGadgetin uusista piirteistä kertova esittelyvideo. Perustoiminnot ko. lisäkapulasta oppii nopeasti, mutta videolla on käteviä vinkkejä.

Osassa 2 on vuorossa seuraaminen eli miten saada seuraajia (followers) ja miten löytää hyviä seurattavia (following). Hyvien seurattavien ansiosta Twitteristä voi parhaimmillaan tulla henkilökohtaisesti "räätälöity oppimisympäristö".

Lisätietoa Twitteristä

Augie Rayn artikkeli, jonka löysin viime kesänä socialmediatoday-verkkolehdestä: Three Essential Lessons to Teach Twitter to a 72-Year-Old.
Selainlaajennuksista kiinnostuneille The Comprehensive Twitter Integration Toolbox: Integrate Twitter with Anything!
Myös Tuolin ja näppäimistön välistä -blogissa on 7 Twitter-aiheista artikkelia jo ennestään. Pari ensimmäistä kuvaa alkuaikojani Twitter-käyttäjänä.

Jotta kiesi ei karkaisi käsistä

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Thu, 03 Sep 2009 13:24:00 +0000

Tänään ajankohtainen PowerPoint-vinkki! Sen avulla voit varmistaa positiivisen julkisuuskuvan säilymisen vaikka diaesitystä valmisteltaessa olisi tullut kirjoiteltua kaikenlaista esitysgrafiikkaohjelman muistiinpanosivuille.

Kuluneella viikollahan on saatu seurata julkisuuteen karanneen sammakon aiheuttamaa pöhinää. En olisi niinkään vakuuttunut siitä, että jupakassa oli kyse ihan pelkästä vahingosta. Ehkä tarkoitus oli vain maustaa juttua ajan hengen mukaisella leikkimielisellä machoilulla, mutta mopo karkasi. Nämä Esko-sedät ja kumppanit eivät lopultakaan ole tainneet sisäistää, että maailmassa vaikutetaan tänä päivänä muualtakin kuin neuvotteluhuoneista käsin.

Nolot tilanteet kuuluvat elämään, mutta koska ne voivat olla tuhoisia mm. työurille ja yritysten osakkeiden arvolle, niitä ei pitäisi ainakaan välinpitämättömyyttään päästää tapahtumaan. On selvää, että jos leuka käy toimittajan läsnäollessa, vahinkojen siivoaminen on vaikeaa. Myös harkitsemattomat tekstiviestit ja sähköpostit saavat pahaa jälkeä aikaan. Mutta eipä uskoisi millaisia juorukelloja viattomalta tuntuvat toimisto-ohjelmatkin voivat olla! Kerrotaan paristakin tapauksesta, jossa Microsoft Office Word 2003 -ohjelmassa käytössä olleen pikatallennustoiminnon vuoksi asiakkaalle olisi päätynyt ”ylimääräistä” tietoa. Toinen mahdollinen riski on esitysgrafiikkaohjelmien muistiinpanonäkymä. Siihen kirjoitettu on kenen tahansa luettavissa, joka saa tiedoston alkuperäisessä muodossa käsiinsä.

Ken tietää vaikka seuraava korkean tason erouutinen olisi PowerPointin syy! Muistiinpanosivujen käyttäjän pitääkin tuntea vastuunsa ja ottaa tavakseen tarkistaa muistiinpanojen sisältö ennen diaesityksen lähettämistä laajempaan jakeluun. Ellei vastaanottaja tarvitse muistiinpanoja, ne yksinkertaisesti poistetaan. Eräs keino hävittää muistiinpanosivujen sisältö on tallentaa diaesitys PDF-tiedostoksi. Oletusasetuksin julkaistaan pelkät diat ja muistiinpanojen tallennus vaatii sen verran asetusten tietoista muuttamista, että vahingossa sitä ei pääse tekemään. Sen sijaan PowerPoint-diaesitys -muotoon (PowerPoint Show, .ppsx) tallennetusta, kaksoisnapsautuksella suoraan diaesitykseksi aukeavasta tiedostosta muistiinpanot löytyvät.

Microsoft Office 2007 -version käyttäjä voi hyödyntää myös asiakirjan tarkistustoimintoa, joka käynnistetään Office-valikon komennolla Valmistele/Tarkasta asiakirja (Prepare/Inspect Document). Asiakirjan tarkistaminen -valintaikkunassa on erikseen kohta muistiinpanojen poistamista varten. Ei tarvitse sitten selitellä kun poikien kanssa saunaillassa tehdyt diaesitykset löytyvät kierrokseltaan!

Mitä uutta tuo Microsoft Office 2010?

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Tue, 01 Sep 2009 12:09:00 +0000

Tässä postauksessa esittelen Microsoftin uuden toimistopaketin ohjelmista joitakin ominaisuuksia, jotka ovat yhteisiä kaikille osaohjelmille. Sen verran voisi kuitenkin kertoa jo tässä yksittäisistä ohjelmista, että ensivilkaisulla uusi Word, Excel ja PowerPoint eivät paljonkaan poikkea edeltäjistään, eivät esimerkiksi lainkaan siinä määrin kuin Outlook 2010 poikkeaa versiosta 2007. Korostan kuitenkin tuota "ensivilkaisulla", sillä pintaa raaputtamalla löytyy monenlaista mukavaa ja työtä tehostavaa.

Version 2007 valintanauharatkaisu on entisellään, joskin kolmiulotteisuus on saanut vaihtua ainakin minun silmääni tyylikkäämmän ulkoasun tieltä. Valintanauhaa pystyy muuten nyt muokkaamaan ilman XML-koodin kanssa ähertämistä!

Office-painike on tutulla paikallaan, mutta pyöreän painikkeen tilalla on valintanauhan välilehden kielekettä muistuttava osa. Painike ei avaa enää erillistä Office-valikkoa vaan ns. Backstage-näkymän. Sen perusidea Microsoft Office 2010 Engineering -blogissa olevan artikkelin mukaan on ohjelmien toimintojen jakautuminen kahteen toiminnallisesti erilaiseen ryhmään. Näistä toiseen (IN features) kuuluvat sellaiset toiminnot, joita käytetään dokumentin sisältöä tuotettaessa ja muokattaessa. Toinen ryhmä (OUT features) liittyy dokumentin käsittelyyn kokonaisena tiedostona eikä toimintojen vaikutus näy millään tavalla sisällössä tai sen ulkoasussa. Tämä toimintoryhmä on sijoitettu Backstageksi kutsuttuun käyttöliittymän osaan, joka aukeaa asiakirjan päälle omaksi "kerroksekseen". Kaikki tiedostotasolla asiakirjaan kohdistuvat toiminnot toteutetaan Backstagella eikä erillisiä valintaikkunoita avata. Tulosta-valintaikkuna nähtiin siis viimeisen kerran versiossa 2007. Alkuhämmennyksen jälkeen Backstage vaikuttaa päivä päivältä selkeämmältä ja toimivammalta ratkaisulta (napsauta alla olevaa kuvaa niin näet näkymän kunnolla).

Kopioitua tai leikattua aluetta liitettäessä tiedon muoto on voitu valita jo suhteellisen kauan. Versiossa 2010 on lisäksi mahdollista esikatsella liittämisvalinnan lopputulos. Esimerkiksi Excelin mainion Sparkline-toiminnon avulla piirretyt minikaaviot saadaan näkymään Word-asiakirjassa valitsemalla liittämismuodoksi kuva:

Kiintoisa ominaisuus on mahdollisuus liittää asiakirjoja toisiinsa ns. Related Documents -toiminnon välityksellä. Jos esimerkiksi kirjoittamaani asiakirjaan liittyy muita dokumentteja, taulukoita tai diaesityksiä, voin määritellä nämä yhteenkuuluvaksi kokonaisuudeksi. Toiminto lupaa paljon, tosin vasta käytäntö osoittanee helpottaako tämä oikeasti tiettyyn projektiin kuuluvien dokumenttien hallintaa.

Tietoturvaan satsataan koko ajan ja verkkokäyttö on vahvasti esillä. Uutta on Protected View -näkymä, johon nettisivulta tai muusta vaarallisesta (?) kohteesta kuten sähköpostin liitteestä suoraan avattu dokumentti avataan. Näkymän paloautonpunainen palkki ei taatusti jää huomaamatta. Toiminnosta tarkemmin kertovassa artikkelissa Protected View in Office 2010 käy ilmi, että verkkolähteestä avattu asiakirja jätetään muusta ohjelmasta eristetyksi prosessiksi ja vasta käyttäjän luvalla sisältö avataan ohjelman normaaliin perustilaan. Toiminto on hyvä oivallus, sillä kaikenlaiset varoitusikkunathan eivät välttämättä anna käyttäjälle riittävästi tietoa avattavana olevan dokumentin sisällöstä. Kun tiedoston sisältöä voidaan katsella, on helpompi arvioida miten sitä pitää käsitellä.

Kaikkiaan uusi Microsoft Office 2010 ei ole ainakaan ulkoisesti samassa mitassa mullistava muutos kuin oli siirtyminen versiosta 2003 versioon 2007. Jos on opiskellut jo version 2007 käyttöliittymän, osaa suunnistaa myös versiossa 2010. Sen sijaan versiosta 2003 siirtyvät ovat jo niin suuren toimintatapamuutoksen edessä, että jonkinlainen siirtymäkoulutus auttaa välttämään päivittäisten työtehtävien takkuamisen.

Miksi en ole Facebookissa (ainakaan vielä)

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Fri, 28 Aug 2009 07:27:00 +0000

Aina joskus sitä tapahtuu. Kutsu Facebookiin ilmestyy sähköpostiin tai Twitteristä tulee suoraviesti: "Let's be friends in Facebook, too". Omatunto parahtaa: Olenko ikävä ihminen kun en mene mukaan? Loukkaantuukohan se.

Sitä, että en tartu Facebook-kutsuihin, ei pidä kenenkään ottaa henkilökohtaisena. En käytä Facebookia. Tämä johtuu kummallista kyllä samasta syystä, jonka vuoksi ylipäätään pyörin verkossa: Minulle nettielämä merkitsee suurimmaksi osaksi työtä. Enin osa minulle tärkeästä tiedosta on verkossa ja verkkoresursseihin turvautuminen oli arkipäivää jo kauan ennen sosiaalista mediaa. Sosiaalisen median "ensimmäinen aalto" menikin minulta vähän ohi, koska olin ilmeisesti urautunut omiin toimintamalleihin ja ohitin uudet asiat pitkään pelkällä hymähdyksellä. Parempi tietysti myöhään kuin ei ollenkaan.

Olen liittänyt Facebookin lähinnä vapaamuotoiseen kaverustamiseen. Sen vuoksi olen ajatellut, että se myös vaatisi minulta intensiivisempää verkkoläsnäoloa kuin mihin olen halukas. Koska olen nyt jo niin paljon verkossa ja riippuvainen tietokoneesta työtä tehdessäni, haluan ihan elämän tasapainon vuoksi tehdä toisentyyppisiä asioita. Alan mm. heitellä tavaroita seinille ellen saa riittävästi liikuntaa. Koirani tarvitsevat lenkkinsä ja muuta aktivointia, tai ne alkavat keksiä sitä itse.

Tiedän, että Facebookilla voisi olla ammattikäyttöä. Esimerkiksi useimmat Twitterin kautta tulevat kutsut kuuluvat lähinnä tähän ryhmään. Tämä puoli minua ehkä kiinnostaisikin. Eilen esimerkiksi juttelin erään valokuvaajan kanssa, joka totesi, että Facebook olisi hyvä kanava saada omia töitään esille. Totta. Varmaankin saisin Facebookin taipumaan myös itselleni sopivaksi ja olisihan sen käyttö oman osaamisenkin kannalta hyvää kokemusta. Itse asiassa on pari ideaa, joihin Facebook voisi sopia. ..kun vielä löytäisi tavan venyttää vuorokautensa 36 tuntiseksi.

Facebookissa on tähän saakka huolestuttanut myös elämän eri osa-alueiden sekoittuminen. Siinä sitä olisivat harrastustuttavat, kaverit vuosien takaa ja ammattikontaktit pyrkimässä yhteiselle foorumille. En toisaalta usko siihen, että elämässä täytyisi vetää rajoja työhön ja yksityiselämään kuin viivottimella. Yrittäjältä se ei edes onnistuisi kovinkaan helposti. En kuitenkaan pidä tarpeellisena avata ihan koko elämääni kaikkien näkyville. Sanokaa vain vanhanaikaiseksi. Asioiden kiertonopeus on tätä nykyä sitä luokkaa, että tänään kalkkis voi olla jo ylihuomenna trendikäs! Minusta esimerkiksi työn kautta tutuiksi tulleille ihmisille kannattaa kertoa itsestään JOTAKIN, mutta jossakin kulkee raja, jonka jälkeen henkilökohtaisia asioita koskeva tieto muuttuu tarpeettomaksi ja alkaa tuoda kuvioihin vain epäolennaisuuksia. Enkä tällä tarkoita sitä, etteikö työn kautta tutuiksi tulleiden ihmisten kanssa voisi ystävystyä. Sitä ei kuitenkaan automaattisesti tapahdu aina eikä se ole edes välttämätöntä. Toista voi arvostaa ja pitää hyvänä tyyppinä muutenkin.

Kirjoitin tämän artikkelin ensimmäisen version jo aikaisemmin kesällä, mutta se jäi jostakin syystä silloin julkaisematta. Tuolloin otsikko kuului "Miksi en ole Facebookissa (enkä mene)". Mietin jo silloin, että tulikohan sanottua turhan tiukasti. Luettuani Tuhat sanaa -blogissa olevan artikkelin " Facebookin yksityisyysasetukset tiukalle - aloita tästä" otsikko muuttuikin, sillä ko. postaus hälvensi monta huolenaihetta ja selvitti epäselväksi jääneitä asioita. Ilmeisesti eri elämänalueet olisi mahdollista pitää tyylikkäästi erillään Facebookissakin. Eihän sitä tiedä vaikka hyvä syy vielä "pakottaisi" menemään mukaan.

(Tämä on muuten ensimmäinen blogiartikkeli, jonka kirjoitin Microsoft Office Word 2010 Technical Preview -versiolla ja lähetin suoraan ohjelmasta bloggeriin.)

Älä anna meilin pyörittää

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Mon, 24 Aug 2009 05:00:00 +0000

Kesälukemisten hyötyosaston kuuluvien teosten esittely jatkuu Anja Alasillan kirjalla Meili meitä pyörittää. Heti ensi näkemältä ihastutti näppärä sivukoko ja kannen pirteä väritys. Kirja on jo ulkoisesti kuin ärhäkkä huutomerkki, joka vaatii tekemään jotakin työelämän sähköpostisaasteelle JA HETI. Sisältö on taattua Alasiltaa: helppolukuiseksi naamioitua vakavaa asiaa, joka pureutuu työelämän arjessa keskeisen työvälineen käyttötapoihin.

Sähköposti on metka keksintö. Se on muuttanut viestin lähettäjän ja vastaanottajan välistä suhdetta ikään kuin kääntämällä viestin lähettämisestä ja vastaanottamisesta aiheutuvan vaivannäön päälaelleen. Wanhassa maailmassa piti tehdä tietoisesti työtä saadakseen viestinsä muille. Oli kirjoitettava ja tulostettava asiakirja tai muuten koottava lähetettävä aineisto ja raapustettava mahdollisesti saate mukaan. Sen jälkeen piti etsiä sopivan kokoinen kirjekuori, kirjoittaa osoite ja huolehtia kirje lähtevän postin laatikkoon. Yksityishenkilö joutui vielä kuljettamaan kirjeen lähimpään postilaatikkoon tai postimerkkien loputtua postiin saakka. Mutta tänään viestin lähettäjän ei tarvitse välttämättä edes itse kirjoittaa vaan hän voi edelleenlähettää toiselta saamansa viestin ja kasvattaa siinä sivussa jakelulistan monikertaiseksi. Kun viesti kerran on kirjoitettu, ei sanottavasti jäsenissä paina vaikka sen lähettäisi yhden vastaanottajan sijasta sadalle. Todellista edistystä kun voi sisällyttää jakeluun kaikki nekin, joiden ARVELEE joskus SAATTAVAN tarvita viestin tietoa ja kaikkia liitteitä! Suurin taakka viestinvaihdosta on salakavalasti päätynyt vastaanottajan kannettavaksi. Hän pohtikoon mitkä sähköpostilaatikkoon ilmaantuvista viesteistä a) ylipäätään liittyvät hänen työhönsä ja b) miten seuloa kymmenien viestien joukosta tärkeät. Sähköposti on esitysgrafiikkaohjelman ohella toinen työväline, jonka käytön tekninen helppous on tehnyt välineellä tuotetusta materiaalista riesan. Molempien käyttöä koskevien hyvien käytäntöjen puutteesta kun on päässyt tulemaan normi. Näin Lasse Ylinen kirjaa varten kirjoittamassaan Outlook-vinkkiosuudessa:

"Evoluutio ei tunnu koskevan arjen it-askareita. Sitä tuppaa koneen äärellä toistamaan kerran opittuja maneereja – fiksuja ja sitten vähemmän fiksuja."

Meili meitä pyörittää rakentuu 12 erilliselle teesille, joiden pohjalta organisaatio voi lähteä pohtimaan omia viestintäkäytäntöjään vaikkapa pulmallisimmaksi koetusta asiasta aloittaen. Ei liene sattuma, että ensimmäisen teesin kohdalla jo huomautetaan: "Lähetä meiliä vain kun uskot sen vievän sanomasi perille." Tänä päivänä on olemassa paljon vaihtoehtoisia viestintäkanavia, jotka sopivat myös yrityskäyttöön ja toisinaan on tietysti niinkin, että viestin lähettämättä jättäminen voisi olla paras asia sekä lähettäjän että vastaanottajan kannalta.

Uutiset huonon taloustilanteen aiheuttamista irtisanomisista ja lomautuksista ovat jokapäiväisiä. Täysien sähköpostilaatikoiden kanssa taistelusta on myös puhuttu paljon viime aikoina. Ei voi olla miettimättä, paljonko ajansäästöä pelkästään paremmat sähköpostikäytännöt toisivat. Jos tälle asialle olisi olemassa yksiselitteinen mittari, tilanne olisi varmasti parempi. Sähköpostisaasteen aiheuttama tehottomuus piiloutuu kuitenkin muihin kustannuksiin. Eikä sähköpostiviestinnässä vallitseva villinlännenmeininki merkitse pelkästään hukkaan menevää työaikaa vaan kyse voi olla myös tietoturvasta.

Kirja sisältää vinkkejä Outlook-sähköpostiohjelman käyttäjälle. Pidän oikein hyvänä ideana laittaa samoihin kansiin neuvoja sekä hyvän sisällön luomisesta että sisällön teknisestä käsittelystä. Toimivaan sähköpostiviestintään kuuluu yhtä lailla sisällön tuottamisen taito kuin välineen hallintakin (käytetäänhän IT:n rinnalla myös lyhennettä ICT, jossa C tarkoittaa viestintää…). Tuskin missään organisaatiossa toimitaan niin, että ensin yksi ihminen kirjoittaa viestin ja päättää mm. jakelulistan sisällön, sitten tulee se "täppä paikoilleen" -ihminen ja hoitaa lähettämiseen liittyvät asiat. Esimerkiksi omissa Outlook-koulutuksissani olen ottanut esille jonkin verran myös sähköpostiin liittyviä työkäytäntöjä. Kirja oli tämänkin vuoksi mukavaa luettavaa: Sain vahvistusta sille, että olen puhunut tärkeästä asiasta ja lisäksi sain uusia ideoita tulevia koulutuspäiviä varten.

Kannattaa lukea myös Jussi Luukkosen kirjoittama blogiartikkeli kirjasta. Sen jälkeen kannattaa ehdottomasti lukea itse kirja ja suhtautua vakavasti jokaiseen kokemaansa omantunnonpistokseen, sillä itsestäänhän pitää aloittaa niin sähköpostiviestinnän kuin maailmankin parantaminen.

Varo: Liika tietäminen voi vaarantaa ihmissuhteesi

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Thu, 20 Aug 2009 11:19:00 +0000

Alkukesästä löysin Ville Venäläisen mainion blogin "Opi olemaan" ja sieltä postauksen, jossa hän kertoi kirjasta Solving Tough Problems – An Open Way of Talking and Listening and Creating New Realities. Kirja alkoi artikkelin perusteella kovasti kiinnostaa ja sehän piti sitten lukea.

Teoksen kirjoittanut Adam Kahane on ollut mukana ratkomassa suuria ja vaikeita ongelmia mm. Etelä-Afrikassa, Guatemalassa, Argentiinassa, Baskimaassa, Pohjois-Irlannissa jne. Suosittelen kirjaa johtajille, päälliköille, työntekijöille, yhdistysten toimihenkilöille ja oikeastaan kenelle tahansa, joka haluaa oppia...no, oppia olemaan. Jos kirjan sisältöä yrittää kuvata mahdollisimman lyhyesti, se kertoo vuorovaikutuksesta, vuorovaikutuksen esteistä ja pyrkimyksistä niiden ylittämiseksi. Kahanen ratkottavina olleet ongelmat ovat olleet erityisen vaikeita: kansanmurhia, aseellisia konflikteja yms. Silti teos sopii luettavaksi kenelle tahansa, jota arkisissa ja pienemmissäkin ympyröissä mietityttää miksi ihmisten keskinäinen ymmärrys on välillä niin mahdottoman vaikea asia.

Kahane viittaa useassakin kirjan kohdassa Otto Scharmerin neljään erilaiseen tapaan kuunnella ja puhua. Nämä antoivat minulle paljon ajattelemisen ja itsetutkiskelun aihetta:

Taso 1 –Valikoiva kuunteleminen tai ei-kuunteleminen (downloading), mikä tarkoittaa sitä, että istumme tukevasti omassa poterossamme ja hyväksymme toisen sanomasta vain sen, mikä sopii omiin näkökantoihin. Itse jauhamme tietysti sitä samaa mitä aina ennenkin. Tämä vuorovaikutuksen laji on tyypillistä kun ihminen on vihainen, erityisen itsekeskeinen tai omasta asiantuntijuudestaan häikäistynyt. Kahane mainitsee tässä kuuntelemisen lajissa kunnostautuneiksi myös diktaattorit ja kaikenlaiset fundamentalistit (eipä ihme, että minulle tulee mieleen myös joillakin nettifoorumeilla kukoistava juupas–eipäs -vänkäys käyttöjärjestelmistä).

Taso 2 – Objektiivinen keskustelu. Objektiivisuus sinänsä on useimmiten hyvä asia, mutta äärimmäisen objektiivisuuden vaatimusten vallitessa on hyvin vaikea luoda uutta, koska keskustelijat päätyvät helposti toistelemaan vanhoja ajatuksia ja realiteetteja. Tällä tasolla liikutaan myös hyvin korrektissa ja kohteliaassa ajatustenvaihdossa. Kun olemme kohteliaita, sanomme sen mitä me oletamme muiden haluavan meiltä kuulla. Ilman kohteliaisuutta mistään ei tulisi mitään, mutta liika on liikaa. Kahane esimerkiksi toteaa kohteliaisuuden olevan eräs tapa vaieta!

Taso 3 – Reflektiivinen dialogi, jonka kuluessa olemme tietoisia omista ajatuksistamme ja sanomiemme asioiden vaikutuksesta muihin keskustelijoihin. Olemme myös valmiita kuuntelemaan toista ihmistä myötätuntoisesti, toisin sanoen pyrimme ymmärtämään miksi tuo toinen toimii, kuten toimii.

Taso 4 – Uutta luova keskustelu (generative dialogue) on oman pienen minän rajat ja pelot ylittävää vuorovaikutusta. Keskustelun osanottajat kokevat voivansa saada aikaan jotakin merkittävää yhdessä ja he tiedostavat paikkansa osana suurempaa kokonaisuutta. Ihmiset eivät ole mukana pelkästään valmistellakseen seuraavaa puheenvuoroaan, jolla kumota edellisen puhujan väittämät vaan he suhtautuvat kuulemaansa avoimesti altistuen myös sille pelottavalle asialle, että vuorovaikutus saattaa johtaa muutoksiin.

Blogikirjoituksessaan Haaste 1 – Tietäminen Ville Venäläinen kertoo olleen erityisen pysäyttävää lukea miten kuuntelemisen vaikeus johtuu liiasta tietämisestä (Kahane: " The root of not listening is knowing.") Tietäminen tässä tarkoittaa jyrkkiä käsityksiä, määritelmiä ja uskomuksia siitä, millaisia toiset ovat tai mitä he eivät ole. Kun pohtii erilaisia kokemuksiaan ristiriitatilanteista ihmisyhteisöissä, juuri tämä "tietäminen" tuntuu todellakin olevan yksi konfliktien perusainesosa: Kovin helposti tehdään päätelmiä ihmisistä hajanaisten ja pintapuolisten seikkojen, sattumien, olettamusten ja toisten muodostamien mielipiteiden pohjalta. Pian päätelmät ja mielipiteet ovat vankkaa tietoa siitä, miksi joku toimii kuten toimii ja miten hän tulee jatkossakin toimimaan. Tällaisen "tietämisen" pohjalta sitten tehdään tulkintoja tietämisen kohteen olevan ihmisen tarkoitusperistä ja arvomaailmasta. Ei puhettakaan siitä, että vaivauduttaisiin tutustumaan tähän, josta niin paljon ja varmasti tiedetään.

Tietämisen täyteisen helpon elämän hinta on kuitenkin oma kasvaminen. Tietäminen toki yksinkertaistaa asioita kun voi kaiken kiireen keskellä paahtaa vain eteenpäin omia mielipiteitään huudellen."Tietäväinen" kukoistaa Scharmerin tasojen 1 ja 2 keskusteluissa, tai parempi sanoa "tietäväinen meissä", sillä eihän meistä kukaan ole tästä ominaisuudesta vapaa. Meillä on kuitenkin vapaus pyrkiä tulemaan tietoisemmiksi omasta "varmasta tiedostamme". Villen sanoin:

"On lähes surkuhupaisaa huomata, miten vaikeaa oikea avoin kuuntelu on. Onneksi sitä voi kuitenkin oppia. Pitää oppia tunnistamaan milloin raamittaa toisen ihmisen jonkun stereotypian mukaan tai oman tunnetilansa valossa."

Onko ihmiskunta ottanut seuraavan suuren kehitysaskeleensa kun koulujen opetusohjelmiin ryhdytään sisällyttämään omina oppiaineinaan vuorovaikutustaitoja tai omasta ajattelusta tietoiseksi tulemisen taitoja?

Lomaltapaluun päivänä

noreply@blogger.com (Blogin kirjoittaja Outi Lammi) — Mon, 17 Aug 2009 12:55:00 +0000

Onnistuin pitämään lähes täyden kuukauden kesäloman. Ihan riittävältä tuo tuntuu, nimittäin jo 3 viikon jälkeen mieli alkoi kuin varkain kiertää työasioiden ympärillä ja se on aina ollut minulle merkki siitä, että joutenolo on tehnyt tehtävänsä. Viime viikolla vastailin jonkinlaisen pehmeän laskun hengessä tärkeimpiin työsähköposteihin. En kokenut itseäni stressaantuneeksi loman alussa enkä sen lopussa. Ryhdyin laiskottelemaan kun työn alla ollut kirja tuli valmiiksi ja lopetin laiskottelun kun se alkoi tuntua työltä – tämä mahdollisuus on oman itsensä työnantajana toimimisen kiistaton etu. (Vastaavasti Outlookin varmuuskopiointiohjelman temppuilu aamupäivällä sai minut toivomaan, että olisin jossakin isossa firmassa kuukausipalkkaisena työntekijänä, jolloin joku muu huolehtisi varmuuskopiointien tapaisista rutiineista ja etenkin niihin liittyvistä ongelmista, jotka ovat yleensä työläitä selvittää ja joiden syy sitten lopulta paljastuu joksikin raivostuttavan banaaliksi pikkujutuksi.)

Myös blogi on ollut tauolla kuukauden päivät. Twitter-tiliä päivitin parina sadepäivänä. Kumpaakaan ei ollut suoranaisesti ikävä, vaikka on ollut mukava taas palata niiden pariin. On hyvin rikastuttavaa tehdä välillä asioita, joissa sosiaalisen median työkaluja ei pysty millään tavalla hyödyntämään – kertokaa heti, jos joku on onnistunut kitkemään kivipuutarhasta ruohot Twitterin avulla! Olen kyllä tiedostanut sen, että sosiaalisen median pariin on kovin helppo "unohtaa" itsensä ja nyt syksyllä yritän pitää kiinni aikaisempaa tiukemmasta ajankäyttöstrategiasta. Vaikka tämä kaikki on mielenkiintoista, kivaa ja hyödyllistä, on myös muita asioita, jotka ovat mielenkiintoisia, kivoja ja hyödyllisiä.

Loman ajoitus taisi mennä ihan nappiin mm. siinä mielessä, että Vaikuta visuaalisesti! Laadi selkeä esitys on sillä välin taitettu ja olen saanut sen käsiini läpilukua varten. Tämän jälkeen siirryn Microsoft Office 2010 Technical Preview -version pariin. Olen tehnyt sopimuksen Excel-, PowerPoint- ja Word-pikaoppaiden kirjoittamisesta ja jotta kirjat valmistuisivat ajallaan, niitä pitää ryhtyä sitten kirjoittamaankin. Aivan varmasti täällä blogissakin tulee näkymään eri ohjelmien muuttuneita tai uusia ominaisuuksia esitteleviä artikkeleita, mutta yritän välttää hypetyksen ja perustaa kirjoittamani ihan todellisia asioita tekemällä saatuihin käyttökokemuksiin.

Office 2010 -käyttökokemusten kertymistä odotellessa ajattelin palauttaa itseni taas säännöllisen blogikirjoittamisen rytmiin kiinnostavia kirjoja esittelemällä. Kesäloman aikana tuli taas luettua paljon ja dekkareiden ohella kirjavalikoimani sisälsi teoksia, joista haluaisin kovin mielelläni kertoa muillekin.