Nyt vapaa-aikaa taas on ihan yllin kyllin, mikä tuntuu vähentävän tehokkuutta, en ole ollut kovinkaan aikaansaava. No, tietysti tässä toisessa työssä on mennyt oma aikansa, mutta tämä limittyy muuhun elämään varsin kätevästi.

Hiljalleen tämä päivien täyttö on alkanut jo sujua. Siitä olen kuitenkin katkera, kun en muutama viikko sitten ostanut halpaa lentolippua mihinkään. AINA kannattaisi ostaa halpa lentolippu, jos sen saa noin 15 eurolla ja on todennäköistä, että sen voi käyttää. Nyt halvalla ei pääse enää minnekään, mikä harmittaa kun olisi kerrankin aikaa lähteä. Keväällä ei ehkä sitten ole.

Alun perin lähdin jatkamaan tätä päiväkirjakirjoittelua julkisesti, koska haluan kirjoittaa koskettaneista biiseistä.

Näitä on ollut muun muassa Metricin Gimme Sympathy, joka osui eteen tästä rullalautavideosta (kiva sekin).

Ruger Hauerin Jokaiselle jotakin puolestaan aikaansai sen, että ostin Spotifylta maksullisen 15 biisin lataussatsin.

Muuten tämä julkisen päiväkirjakirjoittelun jatkaminen on tuntunut lähinnä vain ongelmalliselta kun tuntuu, että annan varmasti jotenkin typerän kuvan itsestäni jaarittelemalla netissä joutavia. Olisin mieluiten aloittanut tyhjältä pöydältä, mutta siirsin kuitenkin arkistoja tänne kun ne tulivat kätevän automaagisesti. Ja samalla pääsen noista omista WordPress-virityksistä kokonaan eroon. Kirjoitellaan tänne nyt joskus jotain, ajankuluksi. Pelaavathan sitä ihmiset hölmöjä pelejäkin.

Ehkä vanhemmiten darrat tosiaan pahenevat, tai sitten se johtuu siitä, kun join pelkkää omenasiideriä koko illan. Ehkä sekään ei ole hyvä. Sinkkuelämään suuntautuneet etkot ja nuoriin miehiin suuntautunut ilta Rumassa olivat kuitenkin oikein hauskoja ja tekivät hyvää. Matkustin todella pitkästä aikaa bussilla Tampereella.

Lidlin naposteltavat kananpalat, siivet tms. olivat kauhea pettymys. Jotain kanan pikkuisia jäännösosia, joista lähes kaikki oli luuta. Muka 85 % lihaa pakkauksen mukaan, varmaan ne luut laskettu mukaan. En osta enää koskaan.

Kello 20:07 Tampereelta etelään lähtevässä junassa on sunnuntaisin täyttä. Ainoita kertoja, kun olen kaukojunassa seissyt matkan eteisessä, en vaivautunut tosin koluamaan koko junaa läpi. Viimeinen reissukin toistaiseksi tällä.

Kärrymyyjien keskustelua:
- Niin, olen muuten irtisanoutunut, aion lähteä opiskelemaan. Johan tätä on aika monta vuotta nähty, voisi tehdä jotain fyysisesti vähemmän raskasta. Kolmekymppiäkin tuli jo täyteen, ja pitäisi jotain reppumyyntiä tehdä.

Jatkomatkalla mietin taas armeijan olemusta. Jos armeija ei pojista miehiä teekään, niin ainakin miehen näköisiä se tekee. Yleisesti ottaen 18-20-vuotiaat armeijapojat näyttävät kaikki minua aikuisemmilta.
Armeijassa on nokkimisjärjestyksensä, muusikoita tuntuu ärsyttävän urheilijoiden vapaus. Muusikoidenkin pitäisi pystyä luomaan uraa samalla tavalla.

Aloin miettiä, kasvattaako armeija sotaintoilijoita. Kun kuuntelee tuota hajoamisesta avautumista, alkaa epäillä, ettei näitä mihinkään rintamallekaan saisi innosta kiljuen lähtemään. Ei varmaan huvin vuoksi mihinkään hyökättäisi. Ehkä on parempi että nuoret miehet näkevät itse, millaista armeijassa on, kuin se, että haaveilisivat siitä vain ilman omaa kokemusta.

Tosin aika kultaa muistot.

Olin jo kirjoittamassa, etten heinäkuussa kirjoittanut ainuttakaan blogimerkintää yhtään minnekään, mutta olinkin kirjoittanut junalippujen hinnoista. No, elokuussa en ole tätä ennen varmaan kirjoittanut yhtään blogimerkintää.

Eikä se suuremmin haittaa. Olen keskittynyt elämän ulkoistamiseen, mikä on sujunut kohtuullisesti. Olisi voinut sujua paremminkin, rannalla olisi voinut maata enemmän ja uida useammin. Vaikka aika kivasti olenkin viihtynyt piknikeillä, rannalla, vähän mökkeilemässäkin ja Ilosaaressa. Festarointia olisi voinut olla kyllä enemmän, vaikka olenkin vähän tympääntynyt siihen, ettei digijärkkäriä enää saa viedä oikein millekään festarille, ellei ole siellä töissä. Matkustaminen on jäänyt vähän turhan vähiin sekin, en ole tainnut päästä Joensuu-Helsinki-Turku -akselin ulkopuolelle vielä ollenkaan. Vaikka kivastihan se aika on mennyt näissäkin.

Syksyllä voisi ottaa vähän rivakamman asenteen asiaan jos toiseenkin, kuten bloggaamiseen ja opiskeluun kun elämän ulkoistaminen ei silloin ole ehkä yhtä kivaa.

Tänään kävin K:n kanssa opettelemassa skeittaamista Kalevassa. Mielestäni osasin jo aikanaan kruisailla laudalla jotenkin eteenpäin, mutta enää se ei oikein sujunut. Vajaan tunnin pyöriminen laudan kanssa virkisti muistia sen verran, että kotimatkalla jo rullailin pitkin katuja, törmäilemättä autoihin yms. Kotinurkalla eräs kevyesti juopunut mies kysyi, voisinko heittää jonkun tempun. Sitä ei ihan tällä kokemuksella vielä irronnut. Ehkä ensi kesänä voi yrittää jotain tämmöistä menoa vaikka.

Ärsyttämään alkoi siinä vaiheessa, kun olin noussut Tampereella 17:37 lähtevään lähijunaan, ja Riihimäellä samaisessa junassa olin leimaamassa lähiliikenteen lippua loppumatkalle. Juuri kun olin saanut sen leimattua ja menin istumaan, löytyi kaksi lähiliikenteen lippua, jotka molemmat olivat vielä voimassa. Käytin siis junalippuni ihan turhaan, kun sen olisi voinut säästää loppuviikkoon.

Ihan samoin kävi vasta Tampereelle lähtiessäkin: ehdin juuri ostaa automaatista lipun ja olin menossa junaan, kun asemahallin lattialla lojui lähiliikenteen voimassa oleva kertalippu, jolla olisi päässyt ilmaiseksi Hyvinkäälle asti. Kiukutti.

Arcade Fire etäältä

Mutta Arcade Fire ei kiukuttanut, kuuntelin koko keikan Senaatintorin ulkopuolelta. Loppukeikaksi pysähdyin Yliopistonkadun ja Unioninkadun risteykseen, josta kurkottelemalla näkyi vähän lavallekin. Aluksi viivyin portaiden ylätasanteella, josta järjestyksenvalvojat komensivat ihmisiä kauemmas aidasta kun tämä on maksullinen tilaisuus. Eikä sieltä edes nähnyt lavalle. (HS:n keikkajuttu)

Risteyksessa seisoskellessa tuli havaittua sattumalta taas vaihteeksi Suomen pikkuisuus: jutustelin aivan sattumalta tyypin kanssa, joka osoittautui opiskelukaverin työkaveriksi. Tuli myös testattua kuvaamista aidan yli longboardilla seisoskellen. Yllättävän hankalaa, vaati tasapainoa.

Yleisöä portailla.

Mutta kaikkiaan, mukava päivä tämäkin.

Lisäys: jäi taustalle pyörimään Maikkarin Televisa-ohjelma. Kohta ohjelmassa on väärinä vastauksina käyty läpi kaikki mahdolliset sukupuolielin-sananmuunnokset ja juontajan pokka on pettänyt. Voi Karin Pekkanen ja Anu Saukko sentään. Voisi olla Youtube-kamaa.

Parina viime päivänä olen keskittynyt varsinkin piknikeillä istumiseen. Mikäs sen mukavampaa, paitsi jos onnistuu polttamaan itsensä. Ja auringonoton jälkeiset voiteet ovat tietysti siellä väärässä kaupungissa.

Niin ja ei ole tullut ostettua tuollaisia violetteja farkkuja.

Lähtötilanne kolumnille oli valmiina: näin eilen iltapäivällä kuinka auto ajoi pyöräilijän päälle rautatieaseman kulmilla, tai pyöräilijä ajoi auton alle. Molemmat ajoivat vähän varomattomasti. Mutta mitä tästä nyt voisi sanoa? Ei ole kiva, että kolaroidaan, olisi kiva jos kaikilla olisi kivaa? Lopulta päädyin moralisoimaan kevyesti nykyaikaista välinpitämättömyyttä.

Tänään on innostanut Empire of the Sun, jonka olen jotenkin tähän asti välttänyt, vaikka tuota biisiä on soitettu varmasti monet kerrat eri baareissa.

Houkuttaisi ostaa tällaiset violetit farkut, jos ne ei olisi noin kalliit. Enkä tiedä, riittäisikö pokka noiden käyttämiseen kovin usein. Olen vain kovin kyllästynyt nykyiseen, tylsään vaatevalikoimaani jossa on liikaa mustaa ja kaikkea tavallista.

Olen edelleen myös miettinyt, pitäisikö tästä päiväkirjabloggailusta luopua, mutta en aio. Aion kokeilla uusien juttujen etsimistä, uusiutumista ja uudistumista. Ja tämä on mainio tapa merkata ylös kiinnostavia juttuja, jotka muuten unohtaisi. Ehkä joskus tulevaisuudessa löydän täältä itselleni jonkin kivan kolumniaiheen.

Toisaalta en kyllä edelleenkään oikein tiedä, mistä kaikesta päiväkirjailisin. Vakaasti tiedän lähinnä aiheet, joista en tule kirjoittamaan, kuten kaikenlaisista henkkohtaisista ihmissuhdeavautumisista. Mutta jäähän tuohon vielä hiukka valinnanvaraa, voin kirjoittaa vaikka vaatteista tai opiskelusta. Tai ylipäänsä kaikesta kivasta.

Sikäli tämä uusi osoite käynnistyi hauskasti, että aiempaa Paavo Väyrysestä ilakointiani lainattiin Aamulehden Sunnuntai Asiat -liitteen blogipoimintojen palstalle. Annoin nyt koko Pirkanmaalle epäilemättä poliittisesti valveutuneen ja älykkään kuvan itsestäni. Lainaukseen kysyttiin kyllä lupa oikein asianmukaisesti.

Tässä blogissa olisi vielä vähän puuhasteltavaa: ulkoasua voisi säätää ja lykätä mainoksia johonkin kulmaan, pitäähän sitä jokainen ropo haalia minkä vain saa. Pitäisiköhän tökätä joku kuva naamastaankin johonkin nurkkaan, vai alkaisikohan tuntua liian epämukavalta ja narsistiselta.

Blogin nimi vaihtui myös. Tavoiteaika ei ole varmastikaan edusta säihkyvintä luovuutta, varsinkaan kun aio juosta maratonia, mutta muistuttaa kuitenkin kivasti yliopisto-opiskelijaa siitä, että oikeastihan elämässä on vain yksi tavoiteaika: kaikkien kivojen asioiden tekeminen ennen kuin aika itsestä jättää. Osoitejatkeeksi valikoitui sattumalta tuo /xx/, koska jossain vaiheessa kuitenkin kyllästyn tavoiteaikaan ja haluan vaihtaa sitä, mutten halua vaihtaa osoitetta.

Viime viikkoina olen taas ollut innoissani Flickrin käytöstä. Flickr-innostukseni on kausittaista: välillä kuvasivulla ei jaksa juurikaan pyöriä. Viime viikkoina olen kipannut sinne kasoittain kuvia, joilla ei ole hirveästi merkitystä itselleni. Niinpä ne voi Flickriin lataamisen jälkeen poistaa kokonaan kovalevyltä tilaa viemästä. Ja vaikkeivat kuvat itseäni niin innostaisikaan, voi niistä olla jollekin muulle jonkinlaista hyötyä tai iloa.

Eilen havahduin myös kuvien tilastojen äärellä siihen, että aivan piakkoin 1000 kuvaani on katsottu yli sata kertaa. Rajasta puuttuu vielä viitisentoista kuvaa, nyt 99 katselukerrassa on kuva tästä Kontulassa olevasta puutarhaliikkeen pihasta, jossa kasvihuoneen seinässä on kiinnostavan näköinen maalaus.

Lisäksi olen ollut innoissani mm. Phoenixista, esimerkiksi If I Ever Feel Better -biisinsä letkeästä menosta.

Sitä olen muuten kanssa tämän blogin kanssa miettinyt, että miten tämän kuvittamisen oikein hoitaisi. Pidän muotiblogien tavasta, jossa joka merkinnässä on kuva, koska kuitenkaan kaikki eivät jaksa pitkiä tekstijaarituksia lukea. Onpahan jotain katsottavaa. Ja se näyttää kyllä visuaalisesti mukavammalta kuin pitkä, harmaa tekstimeri, joka tämänkin jaarituksen yläreunassa velloo.  Toisaalta minä en viitsi alkaa mihinkään päivän asu -henkisten kuvien jakamiseen koska se ei ole kovin kiinnostavaa, vaan alkaisi enemmänkin ehkä nolottaa, ainakin tällä hetkellä.  Ehkä alan lisätä merkintöihin sattumanvaraisesti vaikka söpöjä kukka- ja kissakuvia.

Voin jo kuvitella ihmisten tuhisevan illalla televisioiden ääressä, että voi jumalauta nyt oikeesti, eikö se ikinä lopeta. Varsinkin siinä vaiheessa kun Väyrynen kajauttaa tiedotustilaisuudessaan Hesarin mukaan:

“Väryseltä, 63, kysyttiin myös, milloin hän aikoo jäädä eläkkeelle. “En koskaan”, Väyrynen vastasi.”

Väyrystä kannattaa pääministeriksi Facebookissa jo 95 henkeä ja määrä senkun kasvaa koko ajan!

(tämä blogi tässä osoitteessa siirtyy jossain vaiheessa ajasta iäisyyteen, jahka saan pystytettyä uuden viima.net/xx -osoitteeseen. Tosin en ajatellut sen olevan tuo xx, mutta eipä tuokaan olisi hassumpi, oikeastaan. Ilmoitan täällä kun ilmoitettavaa on.)

Ensinnäkin, katsoin puolivahingossa A-studiota, jossa keskusteltiin kauppojen sunnuntaiaukiolosta. Ohjelmassa Harri Jaskari lässytti muille ihan kuin se olisi puhunut jollekin vauvoille. “Kyllähän kulutajat haluavat että kaupat ovat auki sunnuntaisin, sehän on kaikkien etu. Jos pienyrittäjä ei halua pitää kauppaa auki niin ei ole pakko, lässynlässyn”. Äskeisellä Jaskari taisi vastata toimittajan kysymykseen siitä, että sunnuntaisinhan pitää maksaa tuplapalkkaa mikä lisää palkkakuluja ja siirtyy ennen pitkää tuotteiden hintoihin. Eli lässytti aiheen vierestä. Vauvatyylinen lässyttäminen on joskus käsittämättömän rasittavaa. Tiedän sen, koska osaan itse tarvittaessa lässyttää hermostumatta pitkään ja typeriä, mikä hermostuttaa kuuntelemaan joutuvan.

Jaskarin lässytysohjelman perään tuli vielä se ohjelma, jossa vaimot lähtevät viikoksi pois ja kylän miehet joutuvat pärjäämään ihan itsekseen. En tiedä kumpi tuossa ohjelmassa on typerämpää: osallistujien partiarkaalinen, sukupuolitettu idioottimaisuus vai koko ohjelma itsessään, sen takiahan joku itseään ruokkimaan kykenemätön, täysavuton mutta varmaan miehekäs mies joutui johonkin sairaalaan.

Ja sitten vielä tänään Tampereelta 17:37 lähtevällä lähijunalla reissaamiseni oli sekin kärsimystä: juna lähti vasta kello 18:00, koska se tuli Helsingistä myöhässä asetinlaitevian vuoksi. No, ei haitannut, ei tässä nyt niin kiirettä ollut ja tiesin, että juna kirii helposti vartin aikataulustaan kiinni kun edessäkään ei ole mitään junaa, joka hidastaisi. Paitsi että ei kirinytkään, koska kuljettajana oli joku hipsukkatorvelo, joka ei viitsinyt ajaa maksiminopeutta, ja asemia lähestyttäessä lasketella körötteli vapaalla energian säästämiseksi. Riihimäellä aikataulua olisi taas voitu kiriä kun siellä normaalisti tönötetään 7 minuuttia paikallaan. Mutta eipä tietenkään kiritty sielläkään kun jostain syystä vain kuljettaja ei vaivautunut saamaan junaa nopeammin eteenpäin. Krääääh. Lopulta Helsingissä oltiin sitten kello 19:57, 16 minuuttia myöhässä.

Lisäksi tämä blogi ottaa päähän: Suncomet hukkaa jostain syystä ärsyttävän usein tämän aladomainosoitteen eikä lataa tätä ollenkaan. Vaihtaisin nämä tyhjänpäiväiset jaaritukset Bloggeriin, mutta en saa tätä blogia siirrettyä sinne koska Blogger ei suostu lataamaan tätä. Kräääh.

Ja tämä ärsyttää kanssa: Naiskansanedustaja. Naisautoilija. Nais sitä ja nais tätä, helvetti. Onneksi opiskelen tässä periodissa naistutkimuksen perusteita. Niillä luennoilla voi sielunsa silmin nähdä, kuinka ärsyttävien sovinistiäijien korvista savu nousisi jos olisivat paikan päällä. Ehkä saankin vielä jonkun korvista savun nousemaan lässyttämällä sille vauvapuheella feministisestä teoriasta.

Pieksämäellä IC2-juna seisoi jo viereisellä raiteella vaikka olikin lähdössä vasta kolmen vartin kuluttua. Istahdin kuitenkin istumapaikalleni, PC-pistokepaikalle kaksikerrosvaunun keskelle, vastakkain istuttaville paikoille. Katsahdin Big Brotheria ja yritin päästä luentomateriaalin makuun. Niissä luki mm. seuraavaa:

Klassinen marxismi: päällysrakenne on alisteinen perustalle, ja ihmisten yhteiskunnallinen oleminen määrää heidän tajuntansa. Niinpä kulttuuri ja talous voivat kulkea epätahdissa, nousukaudella ei välttis ole kovin korkeatasoista elokuvameininkiä vaikka niin voisi ajatella.

Katsotaan pätkä, joka ilmentää, kuinka elokuva voisi reagoida talouden muutoksiin. Joskaan ilmentyminen ei ole mekaanista / automaattista, vaan sitä pitää tulkita. Tulkitsen siis, että jos elokuvassa on Euroshopper-muropaketti, se on merkki jostain köyhemmästä meiningistä kuin Kellogg’s-muropaketti?

Ja jos elokuvassa ei ole merkkimuropakettia vaan muropaketti on tuotannon kyhäämä, on elokuva silloin joko 1), taide-elokuva tai 2), vasemmistolaista propagandaa jossa vastustetaan kaikkea nykyajan kivaa kapitalistista meininkiä ja tuotemerkkejä tai 3), elokuva jonka avustajilla on ollut ihan saatanan tylsää ja siksi ne on kyhänneet jotain omia muropakettejaan kun ei ole ollut mitään muutakaan tekemistä.

Tämä tulkinta ei ehkä tosin oikein sovi siihen luentopäiväkirjaan. Sain kuitenkin naputeltua pari sivua tekstiä.

Junamatkalla yksi Lamina-skeittilautakassia kantanut poika huolehti jostain hauskankuuloisesta lapsesta. Lapsi huuteli pojalle, että sulla on söpö kieli. Ja kun tuollainen lapsi huutaa hassuja juttuja kovaan ääneen, voi päätellä, kenellä kaikilla on pieni vauva- tai lapsikuume: niillä joita naurattaa. Jos ei naurata, tuskin on. Samalla voi päätellä, onko konduktöörillä huumorintajua: tuolla ainakin oli kun se jaksoi jankuttaa pitkän tovin lapsukaisen kanssa siitä, mitä tekee.