Nantesissa on Les machines de Lile niminen “museo”, jonka yksi suurimpia vetonauloja on museon ulkopuolella pienimuotoisia kiertoajeluja tarjoava mekaaninen norsu. Museon sisätiloista löytyy erikoinen kokoelma laitteita, joihin paikalliset oppaat nappaavat aina nuoria ja hiukan vanhempia kävijöitä ohjaajiksi. Osa näistä laitteista on varsin kesyjä tapauksia, joissa ohjaajien rooli on mekaanisten otuksien silmien, pään yms. ohjaaminen. Joissakin tapauksissa otus on varustettu pienellä “painepesurilla” jolla voi lähettää vesihöyryä yleisön suuntaan. Museon “rajuimmat” laitteet ovat purjevene ja “lentosimulaattori”. Purjeveneen kyytiin mahtuvat varustetaan sadetakein, koska he saavat vettä niskaansa, ja lentokonesimulaattorin kohdalla oppaat demonstroivat itse laitteen erilaisia metkuja. Hienointa näissä museon laitteissa on, että niiden kehittämiseen tarvitaan “Pelle Pelottomia”, jotka jaksavat uskonsa laitteidensa ideaan ja jotka keksivät tavat niiden toteuttamiseen.
Kuvassa näkyvä norsu on 12 metriä korkea ja se pystyy kuljettamaan ainakin tusinan verran matkustajia mukanaan. Matkustajat nousevat norsun kyytiin portaita pitkin, jotka muistuttavat malliltaan lentokentillä liikuteltavia portaita. Kun matkustajat on saatu kyytiin, niin norsu lähtee kärsää ja jalkojaan liikuttaen matkaan. Norsun kärsä on varustettu painepesurilla, joilla voi hätistää reitiltä ylimääräiset kulkijat tai muut esteet pois. Mikäli ohjaaja on leikkisällä päällä, niin norsu pystyy myös heiluttelemaan korviaan tai avaamaan suunsa ja päästämään sitä kautta ääniä. Kaiken kaikkiaan melkoisen vaikuttavan näköinen rakelma ja vaikutelman näyttävyyttä vain lisää norsun perässä tuleva perävaunu, jonka matkassa kulkee norsun liikuttamiseen tarvittava voimanlähde.

Pari tuntia Charles de Gaullen kansainväliselle lentokentälle saapumisen jälkeen oli aika hypätä lentokentän yhteydessä olevalla juna-asemalla Nantesiin matkaavaan TGV-junan kyytiin.
Minun ensimmäinen kohtaaminen TGV-junien kanssa oli vuonna 1999 Nizzassa, Etelä-Ranskassa, jolloin kävin ihmettelemässä sen ulkomuotoa, mutta vasta tänä vuonna tulin ensimmäistä kertaa matkustaneeksi sellaisessa. Kokemuksena TGV-juna oli sikäli pettymys, että missään ei ollut kuvaruutua, joka olisi kertonut junan nopeuden, seuraavat asemat, tms., joihin on Suomessa tottunut uudemmissa junissa, mutta näistä puutteista huolimatta se kuitenkin teki ansiokkaasti tärkeimmän roolinsa eli matkustajien kuljettaminen vauhdikkaasti yhdestä paikasta toiseen.
Kokonaisuutena päivä on surullinen esimerkki nykyajan matkustamiseen liittyvistä kuvioista siltä osin, että aamulla ensin 90 minuuttia ennen lentoa lentokentälle, 90 minuuttia lentämistä, 55 minuutin koneen vaihto ja taas 90 minuuttia lentämistä, kolmen tunnin vaihto junaan ja kolmisen tuntia junassa matkustamista. Kun matkustamiseen ja erilaisiin vaihtoihin kuluvat ajat lasketaan yhteen, niin matkustamiseen ja erilaiseen odotteluun kulunut aika ovat melko lähellä toisiaan.

TGV-juna vuonna 1999:

TGV-juna Nizzan juna-asemalla

Minulla on varmaankin jonkinlainen viha-rakkaussuhde Charles de Gaullen kansainvälistä lentokenttää kohtaa, koska kyseisellä lentokentällä törmää aina välillä asioihin, joiden kohdalla tulee pohtineeksi, että miten joku on voinut organisoida asiat niin oudosti, ja heti seuraavana hetkenä voi törmätä asioihin, jotka pitää saada ikuistettua muistikortille.
Yksi tähän jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvista paikoista on Charles de Gaullen lentokentän yhteydessä olevan juna-aseman oudot kattorakenteet, jotka ovat keskeltä hauskasti mutkalla alaspäin.

Osaltaan tähän juna-asemaa kohtaan liittyneeseen mieltymykseen voi olla, että minulle tulee aina parempi mieli, kun pääsen pois lentokenttien turvatarkastusten piiriin kuuluvilta alueilta. Siinä missä lentokentällä maskustajien liikkuminen pyritään karsinoimaan siten, että alueelta toiselle liikkuessa pitää aina pakata tavarat uudestaan turvatarkastusta ennen ja sen jälkeen, niin jopa Ranskassa ihmisten sallitaan vapaasti käydä ihmettelemässä juna-aseman laiturialueita ilman, että joka välissä olisi ikäviä muodollisuuksia.
Omalla kohdallani lentokenttien turvatarkastukset menisivät varmaan sujuvammin, jos jättäisi metallia sisältävät vaelluskengät kotiin ja vähentäisi kamerakaluston määrää, mutta jossain vaiheessa joutuisi kysymään itseltään, että miksi ylipäätään lähtee matkalle.

Viikko 45 (vuodet 1999,2003-2008)

Vuoden 2009 osalta on hyvä kysymys, että mikä lopulta oli viikon paras kuva, koska tiistaina tuli otettua etukäteissuunnittelua sisältänyt kuva Kaivopuistossa ja myöhemmin viikolla tuli otettua tapahtumaan liittyvä kuva Kiasmassa. Lopullinen valinta tuli vielä tämän kerran tehtyä perinteisillä kriteereillä siltä osin, että jos viikon aikana tulee otettua valokuvia Helsingin ulkopuolelta, niin ne menevät kotikaupungissa otettujen kuvien edelle. Täytyy jossain vaiheessa pohtia, että onko tämä paras tapa valita viikon kuvia ja mikä olisi parempi kriteeri.

2008: Isoviirivehka Roihuvuori, Helsinki	2007: Käpytikka Roihuvuori, Helsinki	2006: Vastaväittelijä Viikki, Helsinki
2005: Digiexpo Messukeskus, Helsinki	2004: Mount Meru aamunkoitteessa Tansania
2003: Machu Picchu Peru	1999: Fisherman’s Wharf San Francisco, USA

Seitsämän hengen ryhmä Tai Chi Chuan ry:n jäsenistä osallistui Kiasman Hertan Päivän ohjelmaan taiji-näytöksen merkeissä. Näytös järjestettiin Kiasman ala-aulassa, jossa mahtui juuri ja juuri tekemään sarjaa yhdessä rivissä. Näytöksen ohjelma käsitti kaksi hitaan liikesarjan kolmesta osasta, lyhyen sapelisarjan ja taiji gong:n, jonka yhtä liikettä (pilvikäsiä) tulin juuri alkuviikosta täällä esitelleeksi.
Valokuvauksellisesti urakka oli sikäli haastava, että olin Kiasmaan lähtiessä sitä mieltä että museossa ei uskalla käyttää salamaa. Tämän seurauksena jouduin turvautumaan todella suureen aukkoon (f/1.6) ja ISO arvoon (ISO800). Näiden reunaehtojen puitteissa olen sangen tyytyväinen siitä, miten näytöksestä ottamani valokuvat onnistuivat.

Lisää kuvia:
Taiji Kiasmassa albumi.

Tänään kävin Kiasmassa kuvaamassa Tai Chi Chuan ry:n jäsenten hienon taijiquan näytöksen Kiasmassa, mutta sieltä otettujen kuvien kohtaloon palaamme vasta loppuviikosta, kun olen ensin ehtinyt katsomaan kuvat läpi. Tästä johtuen tänään esittelyssä on Itäkeskuksesta Itäkeskukseta lauantaina otettuja kuvia.
Itäkeskus on siitä mielenkiintoinen kauppakeskus, että toisinkuin esim. Kampin kauppakeskuksessa, niin Itäkeskuksessa voi päästä varsin outoina kellonaikoina kävelemään kauppakeskuksen käytäviä pitkin.
Lauantaina oli pyhäinpäivä, joten käytännössä kaikki Itäkeskuksen liikkeet olivat kiinni, eikä ihmisillä ollut sen johdosta oikein mitään tarvetta lähteä sinne. Kauppakeskuksen ovet olivat kuitenkin auki, joten siellä pääsi kaikessa rauhassa katselemaan, että miltä kauppakeskus näyttää silloin kun ihmisiä ei ole näköpiirissä. Tämä antoi mukavia vapauksia mm. kuvakulmien hakemiseen. Tämän johdosta Itäkeskus on nyt päässyt yhä pitänevälle listalle kuvauspaikkoja, jonne pitää palata uudestaan.

Tässä vielä pari kuvaa lauantailta:

Maanantaiaamuna kuvailin Hakaniemen torilla Poissa Toimistolta blogin 12 kuvaa projektiin ja tiistai-iltana homma jatkui Taiji Suomessa blogin 12 kuvaa projektiin. Tämän jälkimmäisen projektin ideana on kuvata vuoden aikana 12 omakuvan sarja, jossa teen taiji gong nimisen taijiquan liikesarjan liikkeitä. Koska kuvauspaikka on ulkotiloissa, niin tässä projektissa on valokuvauksen osalta opettavia haasteita sen osalta, että miten järjestää kuvien valaistuksen, kun luonnonvaloa on vähän tarjolla ja se tulee huonosta kulmasta.
Marraskuun kuvan kohdalla minulla oli kuvan vasemmalla puolella yksi kappale salamavaloja manuaalisesti asetettuna puolelle teholle. Salaman laukaisu toteutettiin jalustalla olevan kameran salamakenkään laitetulla radiolähettimellä.

Kävin aamulla Pitkänsillan toisella puolella sijaitsevan Telefoton aukeamista odotellessa ottamassa kuvan Hakaniemen torista aamun sarastuksessa. Kuva on osa Poissa Toimistolta blogini 12 kuvaa projektia. Tähän mennessa otetut kuvat löytyvät myös Helsingin Siltasaari albumista.

Sunnuntaina suuntasin pitkästä aikaa Helsingin kaupungin Talvipuutarhaan (Töölönlahden pohjoispäässä). Yllätyin melkoisesti, kun Halloween on näköjään päässyt osaksi Talvipuutarhan kausittain vaihtuvia teemoja. Puutarhasta löytyi tämä iso “kristallikruunulla” varustettu kurpitsa ja joukko pienempiä kurpitsoja sivupöydille.
Sivuhallista löytyi jotain minulta tunnistamattomaksi jääneitä ruukkukasveja, joissa oli keltaiset kukat, mutta muuten luonto alkoi vasta hiljakseen valmistautumaan talven tapahtumiin, esim. kamelioissa oli runsaasti nuppuja.
Olin ottanut salamajalustan ja pienen softboxin matkaan, mutta noiden kanssa siellä kyllä tunsi olevansa kuin norsu posliinikaupassa. Salamajalusta itsessään on hiukan onneton, koska salama ulottuu parhaimmillaankin alle 20cm päähän hyllyn reunasta. Järkevämpi ratkaisu, joka tosin vie vähintään yhtä paljon tilaa, olisi laittaa kamera jalustalla ja huolehtia salaman suuntaus käsivaralta.

Lisää kuvia Talvipuutarhasta

Lauantain kävelylenkin yhteydessä tuli käytyä tarkistamassa kesällä Helsinginkadulta bongattu sapluunalla tehdyt graffitit. Koska ilmastonmuutosta ja citykaneja käsittelevät graffitit olivat edelleen paikalla, niin päätin täydentää niitä koskevaa kuvakokoelmaa. Sapluunan kanssa tehdyt graffitit ovat moniin värikkäillä spraymaaleilla isoille pinnoille tehtyihin teoksiin verrattuna mukavan selkeitä (ja varmaankin tekijöilleen helppoja ja edullisia), niin niiden heikkoutena on, että niistä ilmestyy kopioita eri puolille. Esim. aiemmin mainitut citykaneja käsittelevä graffiti löytyy ainakin Punavuoresta ja Kalliosta.

Torkkelinmäellä oleva “Without You, I’m Nothing” graffiti on toistaiseksi säilyttänyt viehätysvoimansa, koska siitä en ole nähnyt kopioita kaupungille. Sen saamat kehykset antavat siihen vielä mielenkiintoisen lisän. Muistelisin joskus nähneeni jonkin televisio-ohjelman yhteydessä haastattelun jostain ihmisestä, joka kehysti häntä itseään miellyttäviä graffiteja, mutta kun koitin myöhemmin hakea aiheesta lisää tietoa, niin Google ei ainakaan osannut kaivaa minulle kaipaamaani tietoa.

Sapluunalla tehtyjä graffiteja

Tällä viikolla tuli taas kerran havaittua, että aamulla herääminen ei sinällänsä ole ongelma, mutta jos iltaisin on kaikenlaisten askereiden kanssa niin kiireinen, että nukkumaan meneminen tapahtuu vasta aamuyön puolelle, niin perjantai-iltana taijitreenien jälkeen haluaa valokuvauksen sijasta vain kaatua vuoteeseen nukkumaan. Koska alkuviikosta ei ollut hyviä kuvia varastossa, niin eilen ei tullut postitettua tänne mitään uutta materiaalia. Onneksi nyt viikonloppuna voi yrittää ottaa vahingon takaisin ja julkaista normaalia enemmän uusia kuvia.
Halloweenin kunniaksi aloitan viikonlopun kuvasadon läpikäyminen hautakivistä otetulla valokuvalla. Halusin aamulla kuvata vanhoja hautakiviä, mutta en halunnut jälleen kerran suunnata työmatkan varrella olevalle Hietaniemen hautausmaalle. Asiaa hetken pohdittuani päätin, että Ruttopuistosta ainakin löytyy Halloween teeman sopivia hautakiviä. Muistelin alunperin, että näistä olisi Bostonin Old Granary Burying Ground:n hautakivien tapaan tekstit hiipuneet pois, mutta tilanne oli pikemminkin päinvastainen. En kuitenkaan heti keksinyt, että mistä löytyisi vielä vanhempia hautakiviä (ellei niitä sitten olisi Vanhankaupungin kappelin luona). Pitää joskus palata iltahämärän aikaan salamavalojen kera tutkimaan millaisia valokuvia näistä kivistä onnistuisi loihtimaan.